Ulkomaalaisten maakaupat: keinot on jos tahtoa löytyy

On totta että lainsäädännössämme on puutteita, joiden vuoksi yhteiskunnan turvallisuuden kannalta strategista kiinteistö- ja maaomaisuutta liukuu esimerkiksi sellaisten bulvaanien haltuun, joiden taustalla on Venäjän valtio.

Mutta lainsäätäjien ja viranomaisten on täysin turha mennä EU:n selän taakse uikuttaen, että “kun ei me voida kun Unionin perussopimuksissa sanotaan näin…” .

Todellisuudessa viranomaisilla on nimittäin jo nykyisen – kiistatta puutteellisen – lainsäädännön puitteissa kaikki mahdollisuudet puuttua ja estää maakauppoja kriittisissä kohteissa niin halutessaan. Kysymys on nimittäin tahdosta ja siitä piitataanko asioista vai ei.

Suomalaisessa mediassa on viimeaikoina kiinnitetty ilahduttavasti huomiota itse ilmiöön ja ongelmaan, eli siihen että venäläiset ovat ostaneet suunnitelmallisesti, usein samojen bulvaanien kautta omaisuusmassoja, joiden hallussapito voi uhata kriisitilanteessa ja jo syvän rauhan aikana Suomen turvallisuutta. Hankintojen taustalla on useissa tapauksissa ollut Venäjän ylimpään valtiolliseen johtoon kuuluvia tai sitä lähellä olevia tahoja. Huomiota ei ole kuitenkaan kiinnitetty kylliksi siihen, että ongelma on sisäsyntyinen ja että se voitaisiin estää koska tahansa. Lakiakin olisi hyvä muuttaa, mutta pelkin hallinnollisin määräyksin ja ohjein tai vaikkapa asetuksin saataisiin jo paljon aikaan. On nimittäin turha syyttää sutta siitä, että se vei lampaan, jos jättää itse veräjän yöksi auki. Siinä ei sitten auta levitellä käsiä ja mennä sen taakse piiloon, että kun näin oli sovittu ja uskottiin ettei se nyt yöllä tulisi… voisi kai veräjän ainakin sulkea. Eikös sen sano maalaisjärkikin. Aikaa on ollut viisitoista vuotta!

Median syyttävä sormi on osoittanut usein Senaattikiinteistöjä. On totta että valtion kiinteistöomaisuuden siirtäminen Senaatille oli yksi maamme historian suurista möhläyksistä ja muun muassa osa syy isoon osaan puolustusvoimien taloudellisista ongelmista, mutta kun Senaatti on perustettu, ei sitä voi syyttää sellaisesta, joka ei kuulu sen päätäntävaltaan. Vaikka Senaatin koko toiminta olisi maan edun vastaista, se toimii juuri niin kuin on toivottu. Senaatti nimittäin ei tee harkintaa siitä, mitä myydään ja kenelle. Se, joka tekee toimeksiannon on organisaatio, joka on päättänyt luopua jostakin kiinteistöstään. Jos halutaan, että Senaatti toimii, kuten mikä tahansa kiinteistönvälittäjä, niin kuin näyttää olevan asian laita, niin näinhän sen pitääkin olla. Eli syyttävä sormi osoittaa väärää tahoa, kun Iltalehti kysyy asiaa Senaatilta.

Toinen tarina on sitten se, miksi ylin valtiovalta on luonut järjestelmän, jossa yhteiskunnallisista infrainvestoinneista, joille olisi käyttöä joudutaan luopumaan ja myymään ne polkuhintaan koska niiden kysyntä avoimella sektorilla on vähäinen tai olematon. Puolustusvoimat on joutunut säästämään luopumalla monesta hyödyllisestä ja tarpeellisesta kohteesta ja samaan aikaan veronmaksaja ei ole säästänyt mitään, koska kalliilla rakennettu ja ylläpidetty uusikin kiinteistö tai maa-alue on jouduttu joko ylläpitämään tyhjäkäynnillä tai myymään polkuhintaan olemattomille markkinoille, pahimmassa tapauksessa Venäjän valtion bulvaanille. Vanhasta raja-asemastakin saattaa olla hyötyä pienille vihreille miehille hybridisodassa.

Rajavartiolaitos tai puolustusvoimat ovat kuitenkin pakon edessä. Joku markkinatalouden vähän hassusti sisäistänyt kun on keksinyt että valtion orgaanisen pitää maksaa vuokraa valtiolle kiinteistöistään. Mutta syylliset eivät istu Senaattikiinteistöissä vaan sen hallinnoimissa Senaatin tiloissa, siinä toisessa senaatissa, eli valtioneuvostossa ja viimekädessä eduskunnassa. Siellä on päätetty näin. Siellä on myös päätetty siitä, että maassamme laiminlyödään systemaattisesti elintärkeitä toimintoja kuten lainvalmistelutyötä aliresursoimalla se. Siellä on myös ummistettu silmät toimeenpanovallan – viranomaisten – laiskuudelta ja osaamattomuudelta samalla kun ei ole tuettu virkamiehiä selkeillä ohjeilla ja vastuunmäärittelyllä. Näin osaavat ja ahkerat virkamiehetkään eivät ole voineet tai uskaltaneet tai ymmärtäneet toimia oikein.

Ovatko viranomaisten kädet sitten sidotut?

Eivät ole.

Ensinnäkin kunnilla on kaavoitusmonopoli.

Toiseksi meillä Suomessa kunnilla on mahdollisuus käyttää etuosto-oikeutta tai pakkolunastaa kiinteistö tarvittaessa. Kaupanvahvistaja ilmoittaa jokaisen kiinteistökaupan sen sijaintikunnalle, jonka on tehtävä päätös etuosto-oikeuden käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä määräajassa.

Kolmanneksi kunnan rakennusvalvonnassa varmasti tiedetään kaikki koko yhteiskunnan kannalta olennaiset rakenteet kunnan alueella, ovat ne sitten verkkoja tai muita maanalaisia tai -päällisiä rakenteita. Jos ei tiedetä, on valtiovallan tehtävä pitää huoli että tiedetään jatkossa.

Joka tapauksessa kunnan rakennusvalvonnasta löytyy yleensä pikkutarkasti kirjattuna kaikki oleelliset rakenteet sen alueella. On helppoa ohjeistaa mihin näistä tulee suhtautua sensitiivisesti ja mikä on pidettävä julkisen vallan valvonnassa ja hallussa. Nimittäin kyllä riski voi syntyä ihan kotimaisen omistuksenkin kautta. Suomessa olisikin ehkä tarpeen taas välillä pysähtyä pohtimaan onko aloja ja omaisuusmassoja, joiden on oltava yksiselitteisesti julkisen vallan – kuntien tai valtion – käsissä. Kaikki ei voi olla kaupan ja kaikkea tehoa ei voi mitata taseesta ja tuloslaskelmasta kvartaaleittain. Kaikki hyvä maailmassa ei ole muutettavissa luvuiksi ja kvantitatiivisiksi suureiksi saatikka rahaksi.

Lakejakin olisi hyvä muuttaa. Nykyinen tila on ollut vallalla jo viisitoista vuotta eikä sille ole tehty oikeastaan mitään. Lainsäädäntötyötä odotellessa voitaisiin käyttää tehokkaasti vaikkapa etuostomahdollisuutta, niin kuin on tehtykin. Etuostoa voidaan sitä käsittelevän lain 1 §:n mukaan käyttää varsin väljästi.

Ainakin pääkaupunkiseudulla, vaikkapa Vantaalla, näyttää olleen ajoittain niin että etuostoa ja pakkolunastusta voi käyttää niin kuin virkamiestä huvittaa, jopa poliitikkojen jakamattomalla ja yksimielisellä tuella.

EU:sta ei ole ollut – ainakaan vielä – mitään apua yksityisille maanomistajille, jotka ovat joutuneet viranomaisten hampaisiin. Kaipa tätä lain ja sen tulkinnan suomaa mielivaltaisuutta voisi kohdistaa ulkomaisiinkin ostajiin jos sitä kerran käytetään maan omiinkin kansalaisiin?

Keinot ovat siis olemassa ja operatiivinen valta on kunnalla, koska suomalaisessa työnjaossa kunnalla on muun muassa kaavoitusmonopoli. Sitä paitsi ei ole tehokasta keskittää kaikkea päätöksentekoa keskusvallalle. On vain järkevää, että kunta, ihmistä ja paikallisia yhteisöjä lähellä, tekee käytännön ratkaisut ja hallinnoi tietoa maankäytöstä.

Suomalaisten mahdollisuudet hallita suvereenisti suvereenin valtion turvallisuuden kannalta oleellisia kohteita helpottuisivat entisestään jo täydentämällä kahta lakia. Siis pikku juttu, joka ei ole mitenkään ristiriidassa EU:n, YK:n tai universumin järjestyksen kanssa.

Pitää tehdä pieni lisäys maankäyttö- ja rakennuslakiin, sekä etuostolakiin ja lunastuslakiin niin, että etuoston käyttäminen on yleisesti mahdollista aina, kun ostajana on ulkomaalainen taho joka suoraan tai välillisesti. EU-säädökset eivät tätä estä jos osataan tulkita oikein. Kunta voi muodollisesti mennä väliin, ja sitten valtio tai sen toimielin voi intressin haltijana ostaa hankintahintaan kiinteistön kunnalta, jos on tarve laajentaa vaikkapa suoja-aluetta jonkin kohteen lähellä. Jos joku sitten kuitenkin tulkitsee direktiivejä siten, että näin ei muka voi tehdä EU-kansalaisen suhteen niin joka tapauksessa ulos voidaan rajata EU:n ulkopuoliset tahot tai todeta, että kaikki yksityiset ostot olivatpa ne ulkomaisia tai kotimaisia ovat etuosto-oikeuden alla, jos kohde määritetään yhteiskunnan kannalta kriittiseksi ja sillä sipuli. Ja jos lakia pitää muuttaa niin muutetaan sitä. Ihmiset näitä lakeja säätää eikä jumala.

Etuosto-oikeuden käyttämisen tarkoituksesta on säädetty, että etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Tuohon kohtaan tarvittaisiin siis pieni yleisluonteinen lisäys.

Maakuntakaavan valmistelusta vastaa maakunnan liitto, mutta ympäristöministeriö vahvistaa valmiin maakuntakaavan. Siinä voitaisiin merkitä taktisesti tai strategisesti tärkeät alueet tai niiden suoja-alueet esimerkiksi virkistyskäyttöön, jolloin niiden myyntiin päästäisiin kunnan toimesta väliin, parhaassa tapauksessa valtion tuella ja rahoituksella.

Toinen muutos, jo myytyjen kiinteistöjen “palauttamiseen” voitaisiin tehdä maankäyttö- ja rakennuslain 12:99 §:n toiseen kohtaan, missä luetellaan perusteet lunastusluvan hakemiseen ympäristöministeriöltä. Tähän kakkoskohtaan voitaisiin myös tehdä pieni asiaankuuluva lisäys.

Kokonaan toisenlainen näkökulma on julkisuus.

Kunnan rakennusvalvonnasta vastaava viranomainen on siis avainhenkilö, jonka takana on kaikki olennaiset tiedot. Kysymys onkin niiden tietojen julkisuudesta.

Esimerkiksi Helsingin LVI-kartta oli joskus niin suosittu myyntiartikkeli, että ajattelivat ottaa siitä myös englanninkielisen painoksen. Sotaväki käyttää samaa karttaa, kun se haluaa liikkua maan alla eri paikkoihin, koska kaupungin alla on moneen suuntaan jos jonkin näköistä reikää ja tunnelia eri käyttötarkoituksiin. Tällaisia tietoja tulisi tulevaisuudessa jakaa yhä niukemmin ja vain viranomaiskäyttöön. Kyllä vapaassakin yhteiskunnassa pitää joku roti ja lait olla. Tiedot tulee tietysti olla jaettavissa niille yksityisillekin ammattilaisille ja yrityksille, jotka niitä töissään ja toimissaan tarvitsevat, mutta niiden jakamista ja luovuttamista on tarpeen rajoittaa nykyistä tiukemmin. Siihen on kaikki mahdollisuudet lakeja muuttamattakin.

Lisää aiheesta enemmän kiinnostuneille:

http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kunnan_etuosto-oikeus_kiinteist%C3%B6kaupassa

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1977/19770608

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=maank%C3%A4ytt%C3%B6-%20ja%20rakennuslaki#L13P98

Lue lisää aiheesta tulevista Suomen Sotilas-lehdistä. Tilaa Suomen Sotilas nyt: http://www.suomensotilas.fi/tilaa

Avainsanat: , , ,

Share This