Uudenaikaien hävittäjä maksaa painonsa kullassa

Ensimmäisen sukupolven hävittäjät ohjattiin taisteluun radioitse maakomentokeskuksesta maatutkien sekä aistihavaintojärjestelmien tietojen perusteella. Toisen sukupolven hävittäjät saattoivat lähestyä maalia automaattisesti sekä omien tutkiensa avulla että maasta ohjattuna. Kolmannen sukupolven hävittäjät pystyivät toimimaan useamman maakomentokeskuksen sekä tutkavalvontakoneiden kanssa. Neljäs sukupolvi laajensi näitä mahdollisuuksia entisestään monikanavaisten tutkiensa ja ryhmän sisäisen dataliikenteen ansiosta. Viidennen sukupolven hävittäjissä pyritään useiden eri järjestelmien informaation tarjoamaan ylivertaiseen tilannekuvaan datafuusion avulla. Hävittäjästä on tullut osa maassa ja ilmassa toimivaa hajautettua järjestelmää, joka vastaa maalien havaitsemisesta, seuraamisesta ja tuhoamisesta.

Samalla kohoavat myös hankinta- ja käyttökustannukset. Suunnitteluajat pidentyvät. Ensimmäisen sukupolven F-86 Sabre maksoi 0,22 miljoonaa dollaria vuonna 1950. Toisen sukupolven F-104 Starfighter maksoi kahdeksan vuotta myöhemmin 1,4 miljoonaa dollaria. Kolmannen sukupolven F-4 Phantom II maksoi vuonna 1962 jo 2,2 miljoonaa. Vuonna 1968 F-111 maksoi 5,9 miljoonaa dollaria. Kymmenen vuotta myöhemmin neljännen sukupolven F-15A:n hintalapussa luki jo 20 miljoonaa dollaria. Vuonna 1990 F-15E:llä oli hintaa jo 40 miljoonaa dollaria, F-16C/D:llä 25 miljoonaa ja F/A-18C/D Hornetilla 30 miljoonaa. Kuusitoista vuotta myöhemmin, vuonna 2006, 4.5 sukupolven Rafale C maksoi jo 135,8 miljoonaa dollaria, JAS-39C Gripen 76,07 miljoonaa, F/A-18E Super Hornet 95,3 miljoonaa dollaria ja Eurofighter Typhoon 141,9 miljoonaa dollaria. Samana vuonna uusi viidennen sukupolven F-22A Raptor kustansi 338,8 miljoonaa dollaria! Kyseiset hinnat ovat koko hävittäjäohjelman yksikköhintoja, joita ei tule sekoittaa alhaisempiin yksikköhankintahintoihin, jotka eivät sisällä kaikkia suunnittelu- ja tuotekehityskustannuksia. Hinnoissa on huomioitava myös rahan arvon muutos.

Hävittäjän hinta korreloi sen tyhjäpainon kanssa: vuonna 2006 länsimaissa hävittäjät maksoivat 5 303-24 472 dollaria per kilo kaviaarin hinnan ollessa 6 000 dollaria kilolta ja kullan kilohinta 18 700 dollaria. Esimerkiksi Ruotsissa raskaahkon Viggen-hävittäjän seuraajasta, JAS-39 Gripenistä tehtiin tästä syystä huomattavasti kevyempi. Valmistajamaiden varallisuuserot huomioon ottavalla BKT-mittarilla mitattuna yksi hävittäjä maksoi 1 866-4 228 kansalaisen vuotuisen BKT:n verran.

Lentotuntihinta

Modernin hävittäjän lentotuntihinta vaihtelee noin 15 000-30 000 dollaria/tunti ja huoltoa vaaditaan noin 20-35 tuntia lentotuntia kohti. Miltei kaikkien hävittäjäkoneen alijärjestelmien käyttöaika on rajallinen: jokaiseen Hornet-hävittäjään vaihdetaan sen elinkaaren aikana useammat suihkumoottorit sekä muiden alijärjestelmien nopeasti kuluvat osat. Lisäksi aseistuksella on rajallinen takuuvarastointiaika, ja sen lentokäytössä on rajoituksia sekä käyttöajan että nousu- ja laskeutumissyklien määrän suhteen. Aktiivipalveluksessa olevan hävittäjälentäjän on lennettävä vuodessa vähintään 100 tuntia koulutustasonsa säilyttämiseksi.

Hävittäjäkalustoa myös päivitetään ja modernisoidaan sen elinkaaren aikana: esimerkiksi suomalaisten Hornet-kaluston kokonaishinta on yli kaksinkertaistunut MLU1- ja MLU2-päivitysten myötä alkuperäisiin hankintakustannuksiin verrattuna. Tästä kaikesta johtuen Ilmavoimat on sekä kalustohankinnoiltaan, ylläpitokustannuksiltaan että koulutusmenoiltaan kallein puolustushaara.

Hävittäjien suunnitteluajat länsimaissa ovat myös kasvaneet huolestuttavasti, mikä näkyy myös hankintahinnoissa. Jos suunnitteluajaksi lasketaan aika ohjelman käynnistämisestä tuotantosarjan hävittäjien palveluskäytön aloittamiseen saakka, ensimmäisessä sukupolvessa puhuttiin vuodesta, toisessa muutamista vuosista, kolmannessa viidestä kymmeneen vuodesta ja neljännessä yli vuosikymmenestä. Viidennen sukupolven hävittäjän suunnittelusykliksi näyttää muodostuvan länsimaissa noin 20-25 vuotta!

Ja kauppa käy!

Uusien monitoimihävittäjien valmistajakohtaiset vientitoimitukset 2008–2015 solmittujen ja loppusuoralla olevien sopimusten mukaan konemääräisessä järjestyksessä ovat seuraavat: 280 Sukhoin Su-35- ja Su-27-evoluutiota (arvoltaan 12,73 miljardia dollaria), 223 Lockheed Martinin F-16- ja F-35-konetta (15,65 miljardia), 179 Chengdun J-7-, JF-17-, J-10- ja FC-1-hävittäjää (3,37 miljardia), 101 Boeingin F/A-18 Super Hornet ja F-15-evoluutiota (13,31 miljardia), 95 Eurofighter Typhoonia (10,32 miljardia), 89 RSK MiG:n MiG-29-evoluutiota ja MiG-35 (3,81 miljardia), 49 SAABin Gripeniä (3,94 miljardia) ja 6 Dassaultin Rafalea arvoltaan 765 miljoonaa dollaria. Kokonaistoimitukset 2008–2015 ovat siis 1 068 hävittäjää yhteisarvoltaan 65,96 miljardia dollaria. Eri valmistajien konemääriä ja hintoja vertailemalla huomaa, että yksikköhinnoissa on aikamoisia eroja!

Pidemmän aikavälin asiantuntija-arvioiden mukaisesti ”4 ja risat” -sukupolven monitoimihävittäjien myynti jatkunee noin vuoteen 2025 asti, minkä jälkeen ainoat vaihtoehdot modernien monitoimihävittäjien hankinnassa ovat venäläinen Sukhoi PAK-FA ja amerikkalainen F-35, koska muut vaihtoehdot tulevat markkinoille vasta myöhemmin. Kiinalainen FC-20 lienee tuolloin jo myös myynnissä ulkomaisille asiakkaille, samoin saattaa olla kaupan intialaisen PAK-FA-version jatkokehitelmä. Jos amerikkalaisen F-22:n valmistus aloitetaan uudestaan, sitä tarjottaneen noin 250 miljoonan dollarin kappalehintaan vain Yhdysvaltain lähimmille (ja vauraimmille) liittolaisille. F-35:n valmistus päättynee noin vuonna 2050 ja PAK-FA:n arviolta vuonna 2055. Vuosina 2050–2100 Yhdysvallat ja Venäjä keskittyvät jo valmistetun kaluston asteittaiseen modernisointiin. Noin vuonna 2100 tapahtuu Yhdysvaltain ja Venäjän johdolla siirtyminen 6. sukupolven miehittämättömiin monitoimihävittäjiin 5. sukupolven miehitetyn kaluston lentotuntiresurssien ehtyessä… jos nyt niin kauas on järkevää ennustella yhtään mitään.

Share This