Välitilinpäätös

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön maineikkaalle Foreign Policy -lehdelle antamat kommentit ovat saaneet ansaitun huomionsa myös suomalaismediassa. Niinistön jälkimmäisen kauden lähestyessä puoliväliään on vaikea nähdä, ettei Suomen kansainvälinen asema olisi viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi vahvistunut.

Suomalaismedia painotti referaateissaan tavalliseen tyyliin presidentin roolia välittäjänä, joka on kyennyt pitämään yllä keskusteluyhteyttä sekä Vladimir Putiniin että Donald Trumpiin.

Tämä ei kuitenkaan ollut alkuperäisen jutun tärkein anti. Olennaisin viesti löytyy Niinistön tavasta selittää Suomen kansainvälistä asemaa sekä ulkopolitiikan motiiveja:

“Suomessa olemme pitkään sanoneet, ettemme mahda mitään maantieteelle. Mitä mahdamme on pitää selkeä ja johdonmukainen läntinen linja suhteessamme itäiseen naapuriimme ja parantaa idän sekä lännen keskinäistä ymmärrystä.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön keskusteluyhteydet puhuttavat ulkomaillakin.

Näillä kahdella virkkeellä tasavallan presidentti asiallisesti ilmoitti, ettei sodanjälkeisen presidentti J. K. Paasikiven linjaa ja siihen liittyen usein viljeltyä ajatusta maantieteellisten olosuhteiden muuttumattomuudesta tule käyttää suomettumiskehityksen puolustamiseksi ja länsi-integraatiota vastaan, vaan nimenomaan korostetun läntisyyden puolustamiseksi.

Se, ettei maantieteelle voida mitään tarkoittaa realiteettien tunnustamista ja tässä tapauksessa Suomen pyrkimistä mahdollisimman syvälle läntisiin yhteistyöjärjestelmiin. Natoonkin taidettiin jättää menemästä lähinnä siksi, ettei ehditty – tai näin koettiin.

Asiaa ei suinkaan YYA-aikana eikä aina sen jälkeenkään ole tulkittu tällä tavoin, vaan jopa Euroopan unionin jäsenyyden aikana on ajoittain tahdottu irrottautua yhdessä luontaisimmassa viiteryhmässämme sovituista linjanvedoista.

YYA-sopimus.

Tämä ei kuitenkaan ollut Paasikiven ja tuskin Urho Kekkosenkaan pyrkimys, vaikka pitkälti jälkimmäisen presidenttikaudella “hyvien naapuruussuhteiden” korostaminen saikin linjan alkuperäisistä motiiveista voimakkaasti poikkeavan sävyn. Ei ihme, että Neuvostoliitto yritti viimeiseen saakka estää Paasikiven päiväkirjojen julkaisun.

Muuten pitkälti perinteisiä ajatuksia ja kestoteemoja käsitelleessä haastattelussa Niinistö tuli sulkeneeksi ympyrän, joka alkoi presidentti Martti Ahtisaari vuonna 1998 valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa. Se, että hänen mukaansa Suomella oli tuolloin ensimmäistä kertaa hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihinsa samanaikaisesti toi ilmi YYA-kauden epäsymmetrisen luonteen, joka viime kädessä perustui Puna-armeijan sotilaalliseen voimaan.

Ongelman tunnustaminen aiheutti voimakkaan vastareaktion ja kestikin kaksikymmentäkaksi vuotta ennen kuin Suomen valtionjohto kykeni tästä vahingollisesta perinteestä selkeäsanaisesti irtisanoutumaan, vaikka myös kylmän sodan kauden diplomatian positiivisia saavutuksia – kuten ETY-kokousta – edelleen artikkelissa muistellaankin.

Samalla Suomi on kirjoittajan mukaan ottanut entistä rohkeammin kantaa demokratian ja länsimaisten arvojen puolesta kansainvälisillä areenoilla, mikä muodostaa selkeän kontrastin aiempaan.

Osaltaan muutosta heijastelee Helsingin Sanomien haastatteleman tutkija Hiski Haukkalan kommentti aidalla istumisen hankaluudesta tilanteessa, jossa aita jo kytee eikä sitä pian enää ole. Keskeinen kysymys on Kiina, mutta Pekingin nousun seurausvaikutukset tuntuvat muuallakin.

Haukkala on vuoden 2013 suurlähettiläspäivien puheessaan aidalla istumista vielä hyvänä ajatuksena pitäneen tasavallan presidentin entinen neuvonantaja. Tämä ei tietenkään tarkoita, että herrojen linjat olisivat yhteneväiset, mutta ajatustenvaihtoa on vuosien varrella esiintynyt paljon.

Ennen ensimmäistä presidenttikauttaan ulkopoliittisesta kokemattomuudesta ja linjan epäselvyydestä kritisoitu Niinistö on ottanut tehtävänsä haltuun hyvin ja paaluttanut Suomen linjan niin puolustusyhteistyössä kuin diplomatiassa selkeän läntiseksi.

Aseman kirkastumiseen ovat vaikuttaneet Euroopan unionin aseman ja maailmantilanteen muutos, mutta myös Suomen sisäinen kehitys.

Tiedustelulait vietiin lävitse. Venäjän läheisimmät kylmän sodan ajalta periytyvät yhteistyökumppanit ovat suurelta osin menettäneet poliittisen vaikutusvaltansa. Järjestäytyneen rikollisuuden sekä rahanpesun turvallisuusvaikutukset on tunnustettu ja niille on jotain myös tehty, minkä näyttävä Airiston Helmen operaatio toi myös muun maailman tietoisuuteen.

Tilanteen käydessä lähialueella entistä kriittisemmäksi Foreign Policylle annettu lausunto voidaan tulkita paitsi yhteistyökyvyn ja -halukkuuden vakuutukseksi, myös vetoomukseksi.

Share This