Valkovenäläiset yllättivät itsensäkin

Suomen Sotilas on tutustunut Valko-Venäjän tapahtumien myötä valkovenäläisten näkemyksiin ja maan opposition toimintaan yhdessä sen ulkomaisista keskuspaikoista, Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Valkovenäläisten aktiivisuus yllätti myös Liettuassa pitkään asuneen demokratia-aktivistin ja valkovenäläisten kansallistunteen puolestajapuhujaksi tunnustautuvan Vadzim Vileitan.

Lukashenkaa vastustetaan myös katulehtisin.

Kolme pointtia

Jo teini-ikäisenä Vileita toimi Valko-Venäjän todellisen itsenäisyyden ja eurooppalaishenkisten arvojen puolesta, mutta kertoo ymmärtäneensä monien maanmiestensä toivoneen suurten muutosten sijaan turvallisuutta ja jatkuvuutta. Nyt suurissa vaikeuksissa olevan diktaattori Aljaksandar Lukashenkan suosio olikin etenkin alkuvaiheessa Vileitan mukaan täysin todellista.

“Ihmiset Valko-Venäjällä uskoivat tämän olevan sopivaa”, hän viittaa Lukashenkan vallankäyttötyyliin ja 1990-luvun puolivälissä suorittamaan vallankaappaukseen. Toki oppositio ja sen äänekkäät osat eivät koskaan täysin kadonneet.

Vileita nostaa esiin kolme keskeistä tekijää viimeaikaisten muutosten taustalla.

Ensimmäinen on koronaviruspandemia, jonka hoitoon Lukashenka ei suhtautunut monien kansalaisten toivomalla vakavuudella. Ehkä presidentti pelkäsi, että talouden sulkemisella olisi liian suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tavallaan Lukashenka oli pattitilanteessa, sillä Vileita katsoo nimenomaan heikon talouskehityksen olevan toinen keskeinen vaikutin protestimielialan taustalla.

Kolmas ilmiö on pidempiaikainen ja samalla kovin tyypillinen entisten neuvostotasavaltojen muutoksen moottori: sosialismin jälkeen kasvaneen nuorison merkityksen kasvu. Vileitan mukaan niin tottuneita kuin he saattavat diktatuuriin ollakin, nuoret tahtovat elää “normaalissa maassa”.

Nuoriso on myös keskimäärin vanhaa väestöä kansallishenkisempää, mutta asenteet eivät noudata mitenkään kokonaisvaltaisesti sen enempää sukupolvien kuin maantieteellisiäkään rajoja.

Toisaalta siitä huolimatta, että protesteilla on kansallistunnetta edistävä elementti, mielenosoitukset eivät ole ensisijaisesti nationalistisia vaan pikemminkin kansalaisyhteiskunnan voimaa korostavia. Vileitan mukaan Valko-Venäjä on huomattavasti Ukrainaa homogeenisempi, vaikka maan läntisen osan asukkaat yleensä tunnustavatkin kansallisuuttaan hiukan itävalkovenäläisiä innokkaammin.

Tsihanouskajan tukimielenosoitus Minskissä.

Kansakunnan uudelleensyntyminen

Valkovenäläisten asenteet Vileita jakaa kolmeen luokkaan, jotka noudattelevat oikeastaan ns. valistusajan kolmen pääideologian erittelyä.

On neuvostomielisiä sosialisteja, joiden asennemaailma periytyy vähintään ideatasolla uskosta kuulumiseen osaksi neuvostokansojen veljellistä perheyhteyttä. On kansallishenkisiä konservatiiveja, joille Valko-Venäjän kulttuurinen ja kielellinen omaleimaisuus on tärkeää. Usein tähän ajatusmalliin yhdistyy länsi- ja Eurooppa-mielisyys.

Kolmanneksi on joukko, joita voisi kutsua liberaaleiksi tai Venäjä-mielisiksi – haastattelijalle tuli tosin mieleen ensimmäisenä sana ignoranssi. Tälle joukolle etninen nationalismi ei ole kovin tärkeää, mutta eivät he venäläisiksikään identifioidu. Heillä ei välttämättä ole suuria periaatteellisia esteitä toimia läheisessä yhteistyössä sen enempää Euroopan unionin kuin Venäjänkään kanssa.

Vileitan mukaan viime päivien protestit ovat merkinneet Valko-Venäjän kansallistunteen (uudelleen)syntymistä nimenomaan poliittisessa mielessä – yhteenkuuluvuus, samassa yhteiskunnassa eläminen ja paremman elämän tavoittelu ovat ylittäneet eriävät näkemykset kansainvälisestä asemoitumisesta ja etnisestä sekä kielellisestä identiteetistä.

Valko-Venäjän opposition käyttämä punavalkoinen lippu korostaa myös länsiukrainalaisen Lvivin kaupungintaloa.

Miten tästä eteenpäin?

Kuten monet muutkin, myös Vileita näkee vallanvaihdossa merkittäviä riskejä.

Yksi liittyy Valko-Venäjän sisäisten olojen ja talouden järjestämiseen. Lukashenkan säilyttämän vahvasti valtiovetoisen talouden uudistaminen ei saisi johtaa ns. villin lännen periaattein toteutettavaan yksityistämiseen ja merkittävän oligarkkiluokan syntymiseen. Tällöin kansalaiset äänestävät helposti valtaan “uuden Lukashenkan”.

Toinen potentiaalinen ongelma liittyy itse vallanvaihdosprosessiin, jossa Euroopan unionin ja läntisten toimijoiden olisi ehdottoman tärkeää ottaa välittäjän rooli. Liettuaan siirtynyt opposition presidenttiehdokas Sviatlana Tsihanouskaja on ehdottanut erillisen koordinaationeuvoston perustamista, mutta ulkopuoliselle toimijalle on tarvetta. Mikäli tällaista ei löydy lännestä, Venäjän merkitys prosessissa kasvaa pedaten samalla suurempaa vaikutusvaltaa Vladimir Putinin turvallisuuskoneistolle muutoksen jälkeen.

Suomen Sotilas seuraa koko ajan muuttuvaa tilannetta Vilnassa. Tämä haastattelu ja siinä esitetyt arviot on tehty illalla 14.8. vallinneiden tietojen ja tilanteen pohjalta.

Share This