Venäjän miehet Kiovassa

Asovanmeren konfliktin jälkimainingeissa Ukrainan parlametti päätti julistaa noin puolelle maan alueista poikkeustilan, jota on kutsuttu myös suoraan sotatilaksi. Presidentti Petro Poroshenkon ehdotuksen pohjalta toteutettu poikkeustila on voimassa kolmekymmentä päivää.

Poroshenko on suoraan ilmaissut pitävänsä maahyökkäystä mahdollisena, eikä tämä venäläisten joukkojen ja kaluston sijoittelusta saatujen, toki osin epävarmojen tietojen valossa kummastuta. On tiedotettu, että viime päivinä ilmestyneillä joukoilla olisi aiemmista poiketen myös taistelukokemusta Syyriasta. Lisäksi venäläisjoukkojen sosiaalisen median aktiviitetin kerrotaan vähentyneen lähes olemattomiin.

Mitkä ovat Venäjän seuraavat siirrot?

Kiovaa. (By Алена Рязанова, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=56107443)

Kaaoksen kauppaa

Venäjä on ollut näkyvästi läsnä Ukrainassa vuodesta 2014 saakka, jolloin Krimin niemimaa vallattiin paljolti maan sotilastiedustelun toteuttaman peiteoperaation avulla ns. tunnuksettomia joukkoja käyttäen. Itäisessä Ukrainassa pyrittiin myös epävakauttamaan lukuisia alueita, mutta menestystä tuli lähinnä Donetskissa ja Luhanskissa. Strategisesti tärkeää Mariupolin satamakaupunkia Venäjä ei saanut vastaavin keinoin, mutta Asovanmerelle suuntautuvan liikenteen sulkeminen ja häiritseminen – josta viimeisimmässä laivojen valtauksessa on kyse – ajaa osin saman asian.

Venäjän tavoitteita konfliktin lietsomisessa on arvioitu yleisellä tasolla tässä ja tässä Suomen Sotilaan julkaisemassa blogitekstissä.

Kansainvälisen tilanteen muuttamisen ja neuvotteluvaran hakemisen lisäksi Kremlin toimilla on kuitenkin mahdollisesti mielessä ensisijaisesti rintamasotaa hienovaraisempi epävakauttaminen, vaikka invaasion mahdollisuutta pidetäänkin olemassaolevana uhkana ja painostusinstrumenttina. Voi tietysti olla, että uhka myös realisoidaan.

On arvioitu, että ns. separatistien tukemisen ollessa varsin tuloksetonta ja käydessä kalliiksi Venäjä olisi siirtymässä hallinnan pyrkimyksestä yhä enemmän kaaoksen aiheuttamiseen ja sen reaktiiviseen hyödyntämiseen.

Bellingcat-tutkimusryhmän Christo Grozev uskoo, että mahdollisesti jopa viidennes GRU:n palveluksessa olevista on nyt sidottu Ukrainassa tapahtuviin peiteoperaatioihin, suuri osa pääkaupunki Kiovaan. Tarkoituksena on järjestää provokaatioita, epävakauttavia toimenpiteitä ja häiriköidä ensi vuoden maaliskuun lopussa pidettävää presidentinvaalia.

Infoinvaasio sotilaallisella voimalla tuettuna?

Jotkin tahot ovatkin pyrkineet esittämään Asovanmeren aggression Venäjän aggression presidentti Poroshenkon tilaustyönä uudelleenvalintansa varmistamiseksi. Todisteita tällaisesta ei kuitenkaan ole ja lisäksi tilan on tarkoitus päättyä jo kolme kuukautta ennen presidentinvaalia. Todennäköisesti Venäjä kuitenkin pyrkii maksimoimaan Ukrainan päättäjille tilanteesta aiheutuvan mainehaitan niin Ukrainassa kuin ulkomailla.

Tämä ei tarkoita, etteikö Venäjä pyrkisi vaikuttamaan Ukrainan presidentinvaaliin mahdollisesti jopa sotilaallisin keinoin. Mutta veikkaisiko se yhtä hevosta ja jos, voisiko se olla Poroshenko? Tuskin.

Venäjän suosimaksi ehdokkaaksi on epäilty entistä Oranssin vallankumouksen keulahahmo Julija Timoshenkoa. Pian “ensimmäisen Maidanin” tapahtumien jälkeen hän irtaantui yhteistyöstä toisen vallankumousjohtajan, länsimielisen ex-presidentti Viktor Justshenkon kanssa ja teki eräänlaisen vallanjakosopimuksen Venäjälle presidenttikautensa päätteeksi paenneen Viktor Janukovitshin kera. Lännessä Timoshenkon kaasutoimitussopimuksiin liittynyt, poliittisesti värittynyt vankeustuomio aiheutti paljon pahennusta, mutta minään vapauden sankarina häntä ei Maidanille saapuessaan otettu vastaan. Monet ukrainalaiset tuntevatkin syvää epäluuloa korruptoituneena pitämäänsä pohattaa kohtaan.

The Warsaw Instituten artikkelin mukaan vakavin Timoshenkoa kohtaan esitetyistä syytöksistä on Venäjän vakoojaksi nimetyn Pavel Lebedevin nostaminen Ukrainan puolustusministeriksi. Timoshenkon puolueen listalta parlamenttiin valitun Lebedevin kerrotaan “joskus jopa hinnasta välittämättä” hankkiutuneen eroon jäljelläolevasta sotilaallisesta kapasiteetista Janukovitshin hallinnossa toimiessaan.

Myös Georgian entinen presidentti Mikheil Saakashvili, jonka hänen entinen opiskelutoverinsa Poroshenko kutsui puhdistamaan Odessan aluetta korruptiosta on hakenut tukea Timoshenkolta. Poroshenko ja Saakashvili riitantuivat reformien hitaasta etenemisestä, minkä jälkeen maahanmuuttajataustaiselta kuvernööriltä poistettiin Ukrainan kansalaisuus muotoseikkaan vedoten. Presidenttiä Saakashvilistä ei voi tulla ainakaan Ukrainan nykyisen perustuslain mukaan, mutta pääministerihaaveitaan hän ei ole heittänyt. Jopa erittäin länsimielisenä ja onnistuneena korruptionkitkijänä pidettyä Saakasvhiliä on Timoshenko-yhteistyön ja terävän kielensä myötä epäilty Kremlin käsikassaraksi.

Ukrainan yhteiskunnassa ja erityisesti politiikan piirissä on kuitenkin niin paljon vanhoja Venäjä-kytköksiä, että monenlaiset tilanteet voivat oikein hyödynnettyinä toimia Kremlin hyväksi. Bellingcatin Grozevin mukaan Venäjä ei halua “toista Krimiä”, vaan Ukrainaan Venäjä-mielisemmän hallituksen. Monimutkaisuudestaan huolimatta konspiratiiviset operaatiot ovat miehitystä ja rintamasodankäyntiä edullisempia.

KyivPostin julkaiseman artikkelin mukaan Venäjän uskotaan käyttävän Ukrainaan perustettuja yrityksiä, esimerkiksi vakuutusyhtiöitä solutustoiminnan peitteinä. Esimerkiksi bisneskonferensseihin osallistumalla saadaan tietoja yhteiskunnan haavoittuvuuksista, joita voidaan sopivan tilaisuuden tullen hyödyntää.

Samalla rintamasodan uhka pitää maata varpaillaan ja poikkeustilan ylläpito saattaa olla välttämätöntä. Teki Ukraina niin tai näin, informaatiosodan näkökulmasta mahdollisuus on kääntää asia aina väärinpäin: ilman poikkeustilaa vaalien häirintä ja muutkin epävakautusoperaatiot ovat helpompia, mutta poikkeustilan ylläpito näyttää pahalta ja voidaan esittää poliittisen keskustelun rajoittamisena.

Jos arviot GRU:n toiminnan painopisteen siirtymisestä Kiovaan ja erilaisen solutustoiminnan aktivoitumisesta pitävät paikkansa, kyseessä on varsin todennäköisesti jälleen informaatio- ja tiedustelusodankäynti aseilla tehostettuna, ei toisin päin. Sotilaallisina toimina useita GRU:n aktiviteetteja kylläkin voidaan pitää.

Ukraina näyttäisi kuitenkin ryhtyneen vastatoimiin juuri tätä skenaariota varten: lähes poikkeukseton, 16-60-vuotiaita venäläismiehiä koskeva maahantulokielto on määrätty joukkojen muodostamisen ehkäisemiseksi. Tämä koskenee myös varsinaisen aseellisen taistelutoiminnan ulkopuolisia soluja.

Same old, same old…

Mitä Venäjä sitten tavoittelee toimilla, joita voidaan vaikkapa epälineaariseksi sodankäynniksi kutsua? Miksi Ukraina ja sen presidentinvaali merkitsee Kremlin vallanpitäjille niin paljon? Kuten yleensäkin, asia tulee kytkeä laajempaan historialliseen ja kansainväliseen kontekstiin.

Muun muassa presidentti Jimmy Carterin neuvonantajana toiminut, maailman johtaviin kansainvälisen politiikan teoreetikoihin lukeutunut Zbigniew Brzezinski näki 1990-luvun lopulla kirjoittamassaan teoksessa The Grand Chessboard jo Ukrainan olemassaolon itsenäisenä valtiona ongelmalliseksi Venäjän impuriumistatuksen kannalta. Jos Moskovan valta alueella kuitenkin palaisi, imperiumiasemakin saattaisi tulla mahdolliseksi. Näin ollen Ukrainan rooli nykyisen, Yhdysvaltain johtaman sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen kannalta on kriittinen. Saattaisipa taloudellisesti menestyvä ja yhteiskunnallisesti vapaa itäslaavilainen maa innostaa myös venäläisiä kokeilemaan rajojaan. Tästä on kyse kariutuneen Euraasian unionin kaltaisissa hankkeissa, mutta myös Kremlin pyrkimyksessä saada Ukraina takaisin haltuunsa vuonna 2019.

Suunnitelmia vallanvaihdoksen toteuttamiseksi Ukrainassa tehtiin jo Donald Trumpin tultua valituksi Yhdysvaltain presidentiksi.

Monien muiden hallinnon toimijoiden tavoin myös Trumpin ensimmäinen turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn joutui eroamaan paikaltaan pian – jo 23 päivän kuluttua – valehdeltuaan venäläisten kanssa käymistään keskusteluista pakotteita koskien. Ennen tätä hänen pöydälleen oli kuitenkin The New York Timesin mukaan toimitettu Trumpin lakimies Michael Cohenin yhdessä ukrainalaispoliitikko Andrii Artemenkon kanssa tekemä “rauhansunnitelma”, joka sisälsi presdentti Poroshenkon poistamisen vallasta kiristykseen soveltuvan aineiston avulla ja Ukrainan hallituksen vaihtamisen.

Nyt samainen Michael Cohen on myöntänyt valehdelleensa kongressille Moskovan Trump Tower -hankkeesta. Uusimman tiedon mukaan keskusteluja hankkeesta jatkettiin vielä presidentinvaalikampanjan aikana ja muun muassa kattohuoneiston lahjoittamista Putinille suunniteltiin. Niin ikään rahanpesusta tuomittu, Trumpin kampanjapäällikkönä toiminut pitkän linjan taustavaikuttaja Paul Manafort auttoi Maidanin syrjäyttämää presidentti Viktor Janukovitshia hänen omassa presidenttikampanjassaan.

Ukrainan merkitys Venäjän imperialistisille haaveille on valtava ja näyttää siltä, että Kreml on valmis kokeilemaan mitä erilaismpia strategioita ja taktiikoita tavoitteidensa saavuttamiseksi. Nyt on tultu jälleen uuteen vaiheeseen, mutta “vanhan pelikirjan” roolia suunnitelmien paljastamisessa ja vastustamisessa ei kannata alirvioida.

Share This