Venäjän rikos Krimillä

Länsimaat Yhdysvaltojen johdolla ovat syyttäneet Venäjää kansainvälisen oikeuden rikkomisesta Krimillä. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät kuitenkaan vapauta Venäjää sen omasta vastuusta. Mutta seuraako rikosta rangaistus vai onko laki voittajan saneltavissa?

Aseellisen voiman käyttöä toisen valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan, tai sellaisella uhkaamista, on pidetty kansainvälisen tapaoikeuden vastaisena toisesta maailmansodasta lähtien. Tämä kansainvälisen oikeuden normi on sittemmin kirjattu niin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan (1945) kuin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjaan, Helsingin sopimukseen (1975).

Käytännössä kansainvälinen laki ei kuitenkaan ole kaikille sama. Esimerkiksi – hyväksi ja huonoksi – käy YK, joka voi todeta jonkin teon peruskirjansa vastaiseksi vain turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla, eikä yleiskokouksen päätöksellä. Krimin niemimaalla helmikuussa 1945 pidetyssä Jaltan konferenssissa sovittu turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenvaltioiden veto-oikeus onkin taannut Isolle-Britannialle, Ranskalle, Kiinalle, Yhdysvalloille, Venäjälle sekä niiden liittolaisille muita vapaammat kädet aseellisen voiman käyttöön osana maiden ulkosuhteita.

Might is right

Washingtonin Kremliin nyt kohdistama kansainvälisoikeudellinen arvostelu on täysin perusteltua, mutta osoittaa samalla kohtuullista kaksinaismoralismia ja instrumentalismia. Oikeustieteen professorina aiemmin toiminut presidentti Barack Obama tietää hyvin myös oman maansa rikkovan useita kansainvälisen oikeuden keskeisiä yleissopimuksia. Tämä koskee erityisesti aseellisen voiman käyttöä ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta.

Yhdysvallat on myös jättäytynyt suoraan monien sellaisten valtiosopimusten ulkopuolelle, jotka rajoittaisivat sen omien asevoimien tai tiedustelupalvelujen joukkojen toimintavapautta ulkomailla. Maa on esimerkiksi ilmoittanut, että se ei aio ratifioida Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustamissopimusta, eli Rooman perussääntöä (1998).

Yksityisoikeudellisessa sopimussuhteissa usein sovellettavaa velvoitteiden vastavuoroisuuden periaatetta (inadimplenti non est adimplendum) ei kuitenkaan voida soveltaa monenkeskisiin valtiosopimuksiin eikä kansainväliseen tapaoikeuteen, tai muuten koko järjestelmä lakkaisi toimimasta. Muiden maiden sopimusrikkomukset ja tekemättä jättämiset eivät siten anna Venäjälle mitään oikeutta rikkoa sen omia kansainvälisiä velvoitteita.

Venäjä on myös osoittanut oman instrumentalistisen asenteensa kansainväliseen oikeuteen. Kosovon julistauduttua itsenäiseksi vuoden 2008 keväällä presidentti Vladimir Putin piti tapahtumaa kansainvälisen tapaoikeuden, YK:n peruskirjan ja Helsingin sopimuksen vastaisena. Venäjä myös esti veto-oikeudellaan Kosovon yksipuolista itsenäisyysjulistusta edeltänyttä Ahtisaaren suunnitelmaa saamasta YK:n hyväksyntää. Nyt Venäjä kuitenkin vetoaa tähän samaan tapahtumaan tärkeänä ennakkotapauksena, vaikka tapauksien tosiasialliset ja oikeudelliset yhtäläisyydet ovat hyvin pintapuolisia.

Juttu on ote samannimisestä artikkelista, joka on ilmestynyt Suomen Sotilas -lehden numerossa 2/2014.

Osta lehti hyvinvarustetuista lehtipisteistä tai tilaa lehti suoraan kotiisi.

Avainsanat: , , , , ,

Share This