Viisauden alku

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

On totta, että EU on syvässä kriisissä. On totta, että me eurooppalaiset EU:n jäsenet saamme syyttää kriisistä itseämme, joskin totta on sekin, että isommat jäsenmaat ovat tästä sotkusta suuremmassa vastuussa kuin pienet.

Sekin on totta, että meille suomalaisille on ollut EU-jäsenyydestä paljon hyötyä niin talouden kuin turvallisuudenkin kannalta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että EU olisi virheetön. Unionissamme on paljon korjattavaa. Ja se näkyy. Se tosiasia pitäisi yhdessä tunnustaa ja päättää sitten, mihin suuntaan yhteistä Eurooppaamme lähdetään viemään. Se, että EU:ssa on paljon mätää – kuten Kreikan tapaus tai vaikkapa EU:n komission sooloilu asedirektiivin ajamisessa osoittaa – ei tarkoita sitä, että lypsävä lehmä pitäisi teurastaa. EU:n ongelma on siinä, että se toimii omien sääntöjensä vastaisesti. EU on pieni suuressa, vaikkapa seuratessaan sitä, noudattavatko jäsenmaat, kuten Kreikka tai miksei Suomikin, talousasioissa sääntöjä, ja suuri pienessä, kuten asedirektiiviasiassa, jossa loukataan unionin perusperiaatteita ja sen kansalaisten perusvapauksia. Nämä vain esimerkkeinä. EU yrittää laajentua ja syventyä yhtä aikaa ja tulee niin tehdessään epäonnistumaan molemmissa. Ulkorajavalvonta, terrorismintorjunta ja pakolaispolitiikka tai pikemminkin niiden puute on tästä hyvä esimerkki.

Kolmas totuus on se, että Venäjän intressissä on nähdä EU:n hajoavan. Se ei tee EU:n hajoamista kannattavista tahoista Venäjän kätyreitä, mutta vaikka EU-kriittisimpien toimet olisivatkin vilpittömiä ja hyvin perusteltuja, saattavat he tahtomattaan pelata Moskovan uuden tsaarin pussiin.

Mikä neuvoksi?

Tosiasioiden tunnustaminen Brysselissä ja EU:n suurissa pääkaupungeissa – ja toki pienissäkin – auttaisi. Se olisi viisauden alku. Nimittäin sen tunnustaminen, että nyt pitää määritellä uudelleen yhteisen talous- ja turvallisuusunionin päämäärät yksiselitteisesti, läpinäkyvästi ja ymmärrettävästi. Sitten niitä pitää alkaa noudattaa ja pitää itse pelisäännöistä kiinni. Pitäisi määritellä myös suhde yhteiseen puolustukseen ja Natoon sekä päättää, alammeko kantaa itse vastuuta turvallisuudestamme vai luotammeko yhä Yhdysvaltojen apuun. Olisi syytä tunnustaa, että Natoa ja eurooppalaista turvallisuutta ei ole enää olemassa ilman Yhdysvaltoja. Tilanne ei oikeastaan ole edes mitenkään toivoton. Meillä länsieurooppalaisilla ihmisillä ja meidän hallituksillamme on kaikki mahdollisuudet selviytyä tästä kriisistä voittajina – yhdessä. Erikseen ja hajallaan meidät tullaan poimimaan yksi kerrallaan.

Mutta mediatalojen ja hallintokortteleiden uumenista – norsunluutorneista – on turha syytellä tavallista äänestäjää ja kansalaista rasismista, omaan pesään lorottelusta tai Venäjän edun ajamisesta, jos on itse rakennettu ja ylläpidetty järjestelmää, johon ihmiset eivät enää usko ja joka ei noudata omia sääntöjään tai kunnioita kansalaistensa oikeuksia. Pienistä asioista saattaa nimittäin tulla suuria ja suurista pieniä.

Vastuu ei ole vääriä puolueita väärin äänestävien kansalaisten vaan heidän tyytymättömyytensä kohteen. Jos jäsenmaiden hallitukset eivät saa eurobyrokratiaa kuriin ja unioniamme ei saneerata, tulee se kuolemaan, hitaasti, kalliisti ja turhaan. Tästä olisi nimittäin voinut tulla jotain ainutlaatuisen hyvää ja hienoa, mutta ehkä se olikin vain lyhyt, kaunis uni. Toivottavasti emme herää unestamme kasakan nauruun..

jaakko.puupera@suomensotilas.fi

PS. Se ei ollut aprillipila. Prikaatikenraali evp. Lauri Kiianlinnan kirjoitus HelsinginSanomien vieraskynässä 1.4.2016 ei ollut pila, eikä edes hauska, vaan täyttä asiaa. Kiianlinnan mukaan Merivoimien suunnitelma hankkia neljä satametristä korvettiluokan alusta on virhe, johon meillä ei ole varaa. Puolustusvoimien nykytila tuo kenraalin mukaan mieleen 1930-luvun, ja ikävä kyllä toimintaympäristössämmekin alkaa olla yhä enemmän 80 vuoden takaisia kaikuja. Onko samat virheet pakko toistaa aina? Korvettihanke muistuttaa kovasti itsenäisyyden alkuvuosikymmenten täysin hölmöä sukellusvene- ja panssarilaivahankintaa, ja HX-hankkeessa on samoja piirteitä kuin sotia edeltäneessä epäonnistuneessa ja maanpuolustusta heikentäneessä pommikonehankinnassa.

Meillä on puolustusministerinä poikkeuksellisen hyvin asioihin perehtynyt ja vieläpä historiaakin tunteva poliitikko. Hänen saattaa olla vaikea tai mahdoton enää keskeyttää jo tehtyjä virheitä, kuten Maavoimia nakertavaa onnetonta helikopterihankintaa. Puolustusministeri Niinistö tuskin voi korjata aikaisempien poliittisten johtajien virheellisiä päätöksiä luopua miinoista tai hankkia raskaita raketinheittimiä ilman ampumatarvikkeita. Mutta Merivoimien perusteiltaan ontuvan korvettihankkeen ja ilmavoimien HX-hankkeen nykyhallinto voisi ottaa uudelleen tutkittavaksi. Uhkana on, että seuraava sota käydään varustuksella malli Niinistö. Eipä ollut talvisodankaan varustus ministeri Cajanderin syytä, eikä niiden veronmaksajien, jotka maksoivat verellään valitsemiensa poliitikkojen virheet.

Avainsanat: , , , , , , ,

Share This