Vive la France!

Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ohi ja tulos on varmistunut: Sunnuntaina toukokuun 7. päivänä käydään vaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat äärikonservatiivien Marine Le Pen ja arvoliberaali, lähinnä poliittisen keskustan oikeaan laitaan lukeutuva Emmanuel Macron.

Jos Yhdysvaltain presidentinvaalit ja vaalivoittaja Donald Trump ravisuttivat rajulla tavalla Yhdysvaltain vanhoja polittisia rakenteita, samaa voi ehkäpä vielä suuremmalla syyllä sanoa Ranskan vaalien tulevasta toisesta kierroksesta. Ei minusta ole liioittelua sanoa, ettei vaalien keskiössä ole sen enempää eikä vähempää kuin Euroopan tulevaisuus. Vähän mahtipontiselta tämä väittämä kirjoitettuna näyttää, sen myönnän, mutta se on perusteltavissa.

Toisen maailmansodan jälkeiseen maailmanjärjestykseen on olennaisena osana kuulunut Euroopan unioni, joka teollisten ahjojensa Saksan ja Ranskan johdolla on takonut maanosallemme poliittista elinvoimaa, yhteiskunnallista levollisuutta ja taloudellista vaurautta. Ja osaltaan estänyt eurooppalaisen sodan syttymistä.

Mitä siitä, jos Henry Kissinger joskus EU:n verkkaisiin liikkeisiin ja sisäiseen nujakointiin kyllästyneenä puuskahti, ettei hän tiedä edes EU:n puhelinnumeroa, jos hän mielisi ottaa Eurooppaan yhteyttä. Ja mitä siitä, että presidentti Vladimir Putin markkinoi äiti-Venäjää uutena viriilinä ja ikuiset venäläiset arvonsa säilyttäneenä suurvaltana ja pitää EU:ta vanhana, uupunena ja luhistuvana yhteisönä.

Jos Kissinger nyt soittaisi EU:hun, vastaisi sen ulko-ja turallisuuspoliittiseen puhelimeen Federica Mogherini. Eikä siksi toisekseen kovin suuria kansanjoukkoja ole näkynyt tungeksimassa Venäjälle elämään ikiaikaisten venäläisten arvojen mukaista elämää.

Macron sai vaalien ensimmäisellä kierroksella selkeän voiton, mutta ei ole ollenkaan mahdotonta, että Le Pen veisi potin toisella kierroksella. Tähän Unionin tulevaisuuden kannalta järisyttävään lopputulokseen saattaa vaikuttaa jopa niinkin yksinkertainen perusasia kuin vaalisää. Saako Macron joukkonsa liikkeelle säässä kuin säässä, on hyvä kysymys.

Toiseksi, ainakin vielä tätä kirjoitettaessa niin äärivasemmisto kuin äärioikeistokin ovat pidättäytyneet antamasta tukeaan Macronille. Joskus on vaikea ymmärtää puolueita, jotka ovat itse ampumassa omaan jalkaansa. On myöskin jokseenkin eriskummallista havaita, että äärilaidat ovat usein niin lähellä toisiaan, että niitä on vaikea erottaa toisistaan.

Kolmanneksi, liberaalin ja demokraattisen poliittisen suuntauksen vastustajat saavat erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden vastustamiseen elinvoimaa anti-globalismista, eliittivastaisuudesta ja rajat tiukasti kiinni –muukalaisvihamielisyydestä. Näitä tuntojahan Euroopassa riittää.

Lopuksi, joskus vain tulee ihmetelleeksi, eikö 1930-luku ole tosiaan meille mitään opettanut. Toisaalta monen tämän päivän nuoren äänestäjän silmissä tuo vuosikymmen on etäistä esihistoriaa. Ja silloin tarjottujen ismien – keskeisinä kommunismi ja fasismi –rinnalla EU:n monimutkaisuus ja vaikeaselkoisuus loitontaa niitä, jotka hakevat ongelmiin nopeita ratkaisuja.

Niin, miksi Suomen Sotilaan lukijoiden tulisi olla Ranskan presidentinvaalien toisen kierroksen tuloksesta kiinnostuneita? No vaikka siksi, että Ranska on edelleenkin raskaan sarjan eurooppalainen sotilasmahti, YK:n turvaneuvoston pysyvä jäsen ja force de frappen kautta vahva ydinasevalta. Siksi on merkitystä sillä, kuka ja minkälaisilla arvoilla varustettu poliitikko on Ranskan presidentti.

Kirjoittaja Pauli Järvenpää on Suomen Sotilaan blogisti. Järvenpää työskentelee nykyisin Tallinnassa ICDS (International Centre for Defence and Security) -tutkimuslaitoksella

Avainsanat: , , ,

Share This