VT-linja edistyy Kuuterselässä

Otsikko voi tuntua hieman hassulta, koska linjaa rakennettiin tosissaan vuosina 1943-44. Totuus on kuitenkin, että asemat ovat olleet aina edellistä kertaa paremmassa kunnossa kun Suomen Sotilaan partio paikalla on käynyt. Lyhyellä pätkällä lähinnä pietarilaiset harrastajat ovat saanet paljon aikaan ja voivat olla työstää ylpeitä. Suomalaisten asemien kunnostaminen lämmittää suomalaistakin paikalla käyvää ja jälki on kuin jonkun linnoitusrakennuspataljoonan ammattilaisten jäljiltä.

Kuuterselän maastosta löytyy jatkuvasti jäänteitä taisteluista. Ruosteisia kypäriä, aseiden osia, kranaatinsirpaleita ja muuta kertyy koko ajan kaikille muistomerkeille Kannaksella, sekä venäläisille että suomalaisille. Tapa näyttää olevan, että metsästä löytyvää siirretään ainakin tien varteen näkyvälle paikalle. Viime kesäkuussa Suomen Sotilaan lukijamatkalla Talinmyllyn tien varresta löytyy suomalaisilta ampumatta jäänyt panssarinyrkki.

Tällä kertaa lehden partiolle esiteltiin kymmeniä metrejä kesän mittaan tehtyä taisteluhautaa pikakivääripesäkkeineen sekä paikalla pidettävien taistelunäytösten yleisölle rakenteilla olevaa maavallia. Seon tarkoitus ensi kesänä parempi näkyvyys näytöksen tapahtumiin.

Lukijamatkalla näemme Kuuterselässä hienon ja näyttävän taistelunäytöksen, jossa venäläiset sotahistorian elävöittäjät jäljittelevät Kuuterselän murtumista kesällä 1944 paikalla jossa se tapahtui. Kuvat tässä viime kesän näytöksestä johon tiedustelupartiomme tutustui kesällä 2016.

VT-linjan tämä entisöinnin kohteena oleva pätkä Kuuterselässä on venäläisille tärkeä, koska juuri siinä Puna-armeija linjan mursi 14. kesäkuuta 1944. Linjaa ei pystynyt suomalaisten käsiin palauttamaan edes yöllä 14.-15. kesäkuuta tehdyn Jääkäriprikaatin ja Rynnäkkötykkipataljoonan hyökkäyksellä ja tapahtumat johtivat nopeasti siihen että Kannaksella olevat joukkomme jättivät VT-linjan ja siirtyivät viivyttäen VKT-asemaan. Suurella vaivalla ja melkoisella työpanoksella tehty linja kesti siis vain pari päivää.

Kesäkuussa 2017 tehtävän Suomen Sotilaan lukijamatkan aikana käydään Kuuterselässäkin monen muun kiinnostavan paikan lisäksi.

Jutun pääkuva: Kari Kuusela viime kesän mittaan tehdyssä taisteluhaudassa Kuuterselässä. Tästä kelpaisi kyllä ampua ja niin ammutaankin, mutta vain paukkupatruunoita näytöksessä, joka kuvaa linjan murtumista Puna-ameijan hyökkäyksessä.

Suomen Sotilaan lukijamatka 16.-18.6.2017

Matkan hinta on 496 € jaetussa 2 hengen huoneessa, mikäli osallistujia on vähintään 30.

Yhden hengen huoneen lisämaksu on 45 €/koko ajalta. Venäjän vuosiviisumin jo omaaville on alennus matkan hinnasta 76 €. Pidätämme oikeuden hinnan ja matkaohjelman muutoksiin.

Sitovat ilmoittautumiset matkalle 5.5.2017 mennessä:
Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat
Albertinkatu 22-24 A 2
00120 Helsinki
Puhelimitse numeroon 09-444 774 tai sähköpostitse osoitteella myynti@vihdinliikenne.fi

Lue lisää matkasta:

Lähde mukaan SUOMEN SOTILAAN LUKIJAMATKALLE 16.-18.6.2017

Avainsanat: , , ,

Share This