Aiemmat vuosikerrat
Numeroiden kansikuvaa painamalla aukeaa lehden sisällysluettelo pdf-muotoisena.
Suomen Sotilaan irtonumeroita myyvät R-kioskit sekä Akateemiset kirjakaupat. Lehden numeroita voit tilata myös suoraan Suomen Sotilaan toimituksesta.
Numeroiden kansikuvaa painamalla aukeaa lehden sisällysluettelo pdf-muotoisena.
Suomen Sotilaan irtonumeroita myyvät R-kioskit sekä Akateemiset kirjakaupat. Lehden numeroita voit tilata myös suoraan Suomen Sotilaan toimituksesta.
Sisällysluettelon selaamiseen tarvitset Adobe Readerin, jonka voit tarvittaessa ladata ilmaiseksi täältä.
SUOMEN SOTILAS on maamme vanhin ja suurin sotilas- aikakausjulkaisu. Vuodesta 1919 lähtien ilmestynyt
Suomen Sotilas on turvallisuuspolitiikkaan, strategiaan, sotataitoon ja sotilastekniikkaan keskittyvä sotilasaikakausijulkaisu.
Lehden kirjoittajina toimivat omien alojensa huippuasiantuntijat.
Lehden osakekannan omistaa Maanpuolustuskiltojen liitto.
Maanpuolustuslehdistössä harvinaisella tavalla Suomen Sotilas on riippumaton, eikä ole millään tavalla sidoksissa Puolustusvoimiin. Lehden levikki on yli 13 000.
MITALIT. Vapaaehtoisen maan- puolustustyön ansiomitali on perustettu arvostuksen osoitukseksi maanpuolustuksen
hyväksi tehdystä työstä.
Förtjänstmedaljen för frivilligt försvarsarbete är instiftad för att ådagalägga uppskattning för
utfört arbete försvaret till fromma. Lue lisää!
MAANPUOLUSTUKSEN OSTO-OPAS!
Suomen Sotilaan kustantajan, Kustannus- osakeyhtiö Suomen Miehen julkaisema Maan- puolustuksen Osto-opas on puolustushallinnon ja yritysten yhteyskanava. Se on laadittu eräänlaiseksi "katekismukseksi" niille puolustushallinnon suunnittelu- ja hankintatehtävissä oleville, jotka etsivät ratkaisuja uusiin ja vanhoihinkin haasteisiin. Lue lisää!
POIKASINA
ILMAVOIMISSA Uutuusteoksen kirjoittaja Sakari Heiskanen aloitti lentäjä- koulutuksen heti lukion jälkeen jatkosodan alussa ja ehti mukaan sodan kiihkeimpiin taisteluihin. Hän kertoo niin sotilaslentäjäkoulutuksesta kuin totuttautumisesta rintamalaivueen karskiin elämään, jossa tunteet vaihtelivat laajalla asteikolla. Tilaa nyt!
SEPARATISMI JA ISLAMISMI Tuhansia suomalaisia vierailee vuosittain Thaimaassa. Satoja suomalaissotilaita palvelee rauhanturvaajina ja tarkkailijoina Acehissa, Afganistanissa, Kosovossa, Kashmirissa ja Sudanissa. Naapurimaamme Venäjä käy Tšetšeniassa tuhoisaa sotaa. Maantieteellisesti kaukaiset konfliktit ovatkin loppujen lopuksi yllättävän lähellä. Lue lisää
INTTIIN! Toiset odottavat inttiin menoa innolla, toisia se ehkä pelottaa tai jopa ahdistaa. Palvelukseen astuminen on askel tuntemattomaan, sillä kyseessä on siirtyminen toiseen kulttuuriin. Kokeneen sotilaslääkärin johdolla kirjoitetun oppaan tarkoituksena on jakaa tietoa ja hälventää turhia ennakkoluuloja.. Lue lisää