Ympäristö muuttuu, Suomen linja ei

Selonteko 2016 ja arvaamaton Itämeren alue

Hallitus julkaisi viime viikolla (17.6.) ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekonsa. Se on tavanomaista tiiviimpi ja napakampi – tässä suhteessa se on luettavampi kuin mikään niistä monista selonteoista ja vastaavista selvityksistä, joiden laatimisessa tämän blogin kirjoittaja on saanut virkamiehenä kunnian olla mukana vuodesta 1981 lähtien aina vuoteen 2010 saakka. Hatunnosto siitä asiakirjan kirjoittajille!

Selonteossa korostetaan, kuinka Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ympäristö on nopeasti muuttunut. Se on nyt epävakaa ja arvaamaton. Syykin tähän on selvä, ja se on myös lausuttu ääneen poikkeuksellisen selkeästi: ”Venäjä valtasi Krimin ja synnytti Itä-Ukrainassa konfliktin”. Näitä tapahtumia seuranneella turvallisuustilanteen kiristymisellä Euroopassa ja Itämeren alueella on välittömiä vaikutuksia myös Suomelle: ”Sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois”.

Tämä johtopäätös asettaa perin outoon valoon ne väitteet, joiden mukaan Suomella ei ole mitään pelättävää Venäjän taholta – kunhan melskaavat ja uhittelevat. Venäjä ei varmaankaan haudo hyökkäysaikeita juuri meitä kohtaan, niin kai uskaltaa sanoa, mutta samalla se ei myöskään jätä meitä sotatoimiensa ulkopuolelle, jos se tulkitsee omien kansallisten etujensa olevan uhattuina.

Miten Suomi sitten tässä epävarmassa ja huonosti ennakoitavassa tilanteessa parhaiten vahvistaa omaa turvallisuuttaan? Selonteon vastaus on: Suomi pyrkii omalta osaltaan syventämään monenkeskistä ja kahdenvälistä yhteistyötä muiden samanmielisten toimijoiden kanssa.

Keskeisessä asemassa on Euroopan unioni, joka selonteon sanoin on ”Suomen arvoyhteisö”. Suomi edistää myös EU:n puolustusyhteistyön kehittämistä, vaikka monen kokeneen EU-tarkkailijan käsitys sen suhteen on varauksellinen. On Sisyfoksen työtä pyrkiä luomaan EU:sta jotain sellaista – puolustusyhteisöä – jonka tehtävät ”se toinen” Brysselissä toimiva järjestö, NATO, hoitaa paremmin.

Suomi osallistuu kaikkeen Naton toimintaan kuin jäsenet konsanaan, mutta ei halua turvatakuita, jotka saa vain liittymällä jäseneksi, Pauli Järvenpää ihmettelee suomalaista logiikkaa ja tuoretta selontekoa. Videoklipissä suomalainen Jehu-luokan taisteluvene yhteistoiminnassa alankomaalaisen maihinnousutukialuksen kanssa Syndalenissa kesäkuussa järjestetyssä Naton Baltops-harjoituksessa.

Ruotsin asema selonteossa korostuu tavalla, joka väkisinkin herättää lukuisia kysymyksiä. Suomella ja Ruotsilla on paljon yhteisiä etuja valvottavana, ja on totta, että meillä on Ruotsin kanssa monessa asiassa yhteinen näkemys. Ruotsin kanssa meneillään oleva yhteistyö, oli se sitten koulutusta, harjoituksia tai materiaaliyhteistyötä koskevaa, on eduksi Suomelle.

Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että tie Ruotsin kanssa kahdenväliseen puolustusliittoon olisi helppo. Itse asiassa siitä ei edes keskustella. Ja jos tällaista puolustusliittoa tarkastelee realistin kylmin silmin, näkee tilanteen, jossa yksisilmäinen taluttaa sokeaa. Siksi selonteon lähes lapsenomainen luottamus Ruotsiin hämmentää lukijaa.

Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani, ja se sanotaan tässä selonteossa kainostelematta. Suomen kannalta Yhdysvaltain sitoutuminen NATO:on ja Euroopan puolustukseen on aivan olennaista. Voi vain mielessään kuvitella, kuinka epävakaa Itämeren alue olisi, ellei Yhdysvallat olisi harkitsevasti mutta kristallinkirkkaan selkeästi asemoinut itseään Baltian puolustukseen. Tämän sitoutumisen seuraukset tuntuvat positiivisesti myös Suomessa.

Ja sitten viimeiseksi meidän ikuisuuskysymyksemme NATO. Siitä on muodostunut ikuisuuskysymys siksi, että me olemme siitä sellaisen itsellemme tehneet. NATO:n ovet olisivat jo pari vuosikymmentä sitten olleet Suomelle avoinna, jos me vain olisimme rohjenneet astua sisään.

Miltä NATO näyttäytyy selonteossa? Teksistä ilmenee, että se on keskeinen transatlanttinen turvallisuutta ja vakautta edistävä toimija. Suomelle on tärkeää NATO:n avoimien ovien politiikan jatkuminen. Suomi hyödyntää Walesin huippukokouksessa syyskuussa 2014 NATO:n lanseeraamaa ns. laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyötä. Sotilaallinen yhteistyö NATO:n kanssa on yksi keskeisistä osatekijöistä, jotta Suomi voi ylläpitää ja kehittää kansallista puolustusta ja suorituskykyjä oman alueensa puolustamiseksi. Suomi suunnittelee jatkossakin osallistuvansa monipuolisesti NATO:n harjoituksiin ja koulutustoimintaan.

Suomi siis kertoo tekevänsä NATO:n kanssa kaikkea sitä, mitä liittoutuman jäsenvaltiotkin tekevät sillä erotuksella, että se ei nauti keskeisistä jäsenetuisuuksista, eli yhteisen puolustuksen turvasta ja puolustusliiton päätöksentekoon osallistumisesta.

Olisi voinut kuvitella, että kaiken sen myönteisen jälkeen, mitä NATO:sta selonteossa sanotaan, johtopäätöskin olisi ollut sen kanssa linjassa, mutta ei. Kuten kaikissa edeltävissäkin selonteoissa, se lopullinen loikka jää tekemättä. Suomi vain ”ylläpitää mahdollisuutta hakea jäsenyyttä NATO:ssa seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta”.

Maailma ympärillämme muuttuu, turvallisuuspolitiikan mannerlaatat ovat liikkeessä. Vain Suomen NATO-linjaus säilyy.

Pauli Järvenpää

Blogistimme suurlähettiläs Pauli Järvenpää on vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Securityssä (ICDS), Tallinnassa.

Share This