Erikoistehtäviin koulutetut kotiutuivat

Artikkelit
Suomen Sotilas

15.9. siirtyi Puolustusvoimista sekä Rajavartiolaitoksesta reserviin erikoistehtäviin koulutetut vajaat pari tuhatta lääkintä-, sotilaspoliisi- sekä esimerkiksi mediavarusmiestä. 23.9. puolestaan kotiutuvat Urheilukoulun 347 vrk palvelleet kesälajien urheilijat sekä 165 vuorokautta palvelevat talvilajien urheilijat.

Jutun pääkuva: Urheilukoulu paikallispuolustusharjoituksessa Helsingin Vuosaaressa syyskuussa 2021. Kuva: Puolustusvoimat

Tämä poikkeava ajankohta johtuu siitä, ettei varusmiespalveluksen aloittaminen keskellä kesän tai talven kilpailukautta ole järkevää. Yksi näistä tuoreista reserviläisistä on Kaartin jääkärirykmentissä, Puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa palveleva kersantti Filip Store. Purjelautailua kansainvälisellä tasolla harrastava kersantti tähtää Pariisin olympialaisiin vuonna 2024. Nuorten tasolla on jo tullut mitalisijoja kansainvälisistä kisoista.

Kersantti Filip Store. (Kuva: Puolustusvoimat)


Urheilukoulusta kertoo kers Store: Kouluun ei ollut vaikea päästä. Useampi kaverini on suorittanut varusmiespalveluksen siellä. Kilpailen kansainvälisellä tasolla ja minulla on olympiaprojekti menossa, joten en ollut huolissani tänne pääsystä. Tietojeni mukaan pääsyyn vaikuttaa urheilumenestys sekä lajiliiton antamat pisteet. Pisteitä sai myös liikuntatesteistä, mutta koronan takia meille ei niitä järjestetty lainkaan.

Monet joukkuelajin harrastajat suorittavat täällä kuuden kuukauden miehistökoulutuksen. Itse olin kiinnostunut pidemmästä johtajakoulutuksesta, johon minut sitten valittiinkin. Samalla pystyn kehittymään omassa lajissani.

Tiedustelijana olen saanut hyvin laajan koulutuksen maastossa liikkumisen sekä toimintakyvyn ylläpitoon tiedustelutehtävien aikana. Koulutuksessa painotetaan kaluston tunnistamista sekä liikkumista. Kriisiaikana toiminta-alueemme olisi Pääkaupunkiseutu, jossa harjoittelemme. Haasteita tuovat siviilit sekä ajoittain huono peite. Koulutukseen kuuluu myös vesistönylityksiä, pitkiä siirtymisiä jalan rinkan kanssa, selviytymiskoulutusta, kartanlukua, tähystysaseman perustamista, viestintää, tuliylläköitä sekä alueen tiedustelua jalan. Suuri osa tiedustelijan toiminnasta tapahtuu pimeällä

Varusmiespalvelukseni aikana olen sisuuntunut paljon sekä myös oppinut huolehtimaan itsestäni ja toimimaan osana ryhmää. Tiedustelu ei itsessään ole kovin mukava tehtävä, koska siihen liittyy usein kylmyyttä, valvomista sekä pitkiä siirtymisiä. Jonkun on kuitenkin hoidettava tämäkin tehtävä ja se joko luo ryhmähenkeä tai hajottaa. Olen palvelukseni aikana oppinut todella arvostamaan tiimipeliä.

Filip Store sai Jalkaväen mitalin ansiokkaasta palveluksesta. (Kuva: Puolustusvoimat)


Filip Store kertoo viihtyneensä Urheilukoulussa hyvin. Korona-aikakaan ei ole tuonut kovin pitkiä kiinnioloja. Hän jatkaa: Olen saanut uusia ystäviä ja oppinut myös paljon muista lajeista ja niiden treeneistä. Olen kehittynyt palvelukseni aikana huomattavasti sekä ihmisenä että urheilijana.

Kersanttimme palkittiin Jalkaväkisäätiön mitalilla tunnustuksena hyvin suoritetusta palveluksesta. Kotiutumisen jälkeen häntä odottaa kauppatieteiden opintojen jatkaminen ja urheilutreeneillekin riittää enemmän aikaa. Suomen Sotilas toivottaa menestystä reservissä kaikille kotiutuneille.


(Teksti: Arto Ojanen)