Erityistehtävissä palvelleet kotiutuivat

Puolustusvoimista siirtyy tänään reserviin 2/20 saapumiserän 1378 erityistehtävissä palvellutta varusmiestä, joista 90 on naisia. Yksi nyt kotiutuvista on koiranohjaajaksi koulutettu viestimies Juho Tornberg Oulusta. 19-vuotias nuori mies kirjoitti vuosi sitten ylioppilaaksi ja aloitti viime kesänä varusmiespalveluksensa Kainuun Prikaatissa. Koiranohjaajia koulutetaan myös Porin prikaatin Niinisalossa. Palvelusaika miehistötehtävien erikoiskoulutetuilla on 255 vrk eli noin 8,5 kk. Ajan tavan mukaan haastattelimme häntä etäyhteyksiä käyttäen.

Tornberg kertoo valinnoistaan: ”Ennen varusmiespalvelusta minulla ei ollut kokemusta varsinaisesta koiraharrastuksesta, mutta koiria perheessäni on ollut aina. Ne ovat siten tulleet tutuiksi ja muussakin lähipiirissäni on ollut erirotuisia koiria. Tällä hetkellä meillä asuu kaksi metsästyskäytössä olevaa karkeakarvaista mäyräkoiraa. Kokemus koirista on helpottanut jonkin verran arkea koulutuksessa, mutta sitä ei vaadita koiranohjaajiksi koulutettavilta.”

Koiranohjaajat saavat erikoiskoulutuksen alussa kukin ohjattavaksi oman nimikkokoiran. Kainuun prikaatissa osa koirista on erikoistunut räjähteitä kuvaavien lelujen etsintään, osa taas jälkityöskentelyyn sekä henkilöetsintään. Lisäksi ohjaajakoulutettavat pääsevät tutustumaan muun muassa prikaatin vartioston virkakoiriin. Voimankäyttö- ja huumekoiristakin koulutuksessa kerrotaan, vaikka niiden kanssa eivät varusmiehet pääsekään toimimaan.

Tornberg jatkaa: ”Meillä koira ohjaajineen on osa sotilaspoliisijoukkuetta. Käymme myös voimankäytön peruskurssin muiden spollien kanssa ja taistelu rakennetulla alueella, sotilaskielessä TRA, on tärkeä osa koulutustamme. Harjoittelimme usein sotilaspoliisien kanssa ja koulutuksemme keskittyi koirapartion tai yksittäisen koiranohjaajan toimintaan osana tätä SPOL-joukkoa. Harjoittelimme esimerkiksi vihollisjoukkojen jäljitystä, henkilöiden etsintää sekä mahdollisten räjähteiden hakemista ja ilmaisua.

Viestimies Juho Tornberg ja Kölli. Kuva: Puolustusvoimat, Satu Hujanen 


Varusmiespalvelu on kehittänyt ennen kaikkea epämukavuusalueella toimimista ja paineensietokykyä, kertoo viestimies Tornberg. Myös ryhmätyöskentelystä ja muuttuvissa kokoonpanoissa toimimisesta hän kertoo oppineensa paljon. Koiranohjaaminen on varsin aktiivista toimintaa, joten fyysinen kuntokin on kohonnut hyvin.

Tuoreen reserviläisen saapumiserä suoritti palveluksensa kokonaan korona-aikana. Hän kertoo tästä: ”Meillä oli melko pieni osasto ja hyvä yhteishenki, joten on ollut hyvä viettää pitkiä kiinnioloja mukavassa seurassa. Täällä armeijakuplassa on ollut melko turvallinen olo viettää pandemia-aikaa. On hyvä, että näiden poikkeusolojen aikana on ollut oikeasti järkevää tekemistä.”

Tornberg haluaa vielä päätteeksi lisätä: ”Osastomme koulutukset ovat olleet hyvin mielenkiintoisia ja kouluttajamme ammattitaitoisia sekä inspiroivia. Kun oma tehtävä motivoi, kuluu pitkäkin kiinniolovuoro yllättävän nopeasti.”

Kotiutumisen jälkeen alkaa Tornberg pohtia eri opiskeluvaihtoehtoja. Eläimet täyttävät tuoreen reserviläisen elämästä ison osan myös jatkossa, sillä kesätyöstä eläintarhan asiakaspalvelutehtävissä on jo sovittu. Suomen Sotilas toivottaa menestystä kaikille uusille reserviläisille.

Avainsanat: , ,

Share This