Itäslaavikevät

Kymmenisen vuotta sitten maailmaa järisytti ns. arabikevät, jota monet pitivät kylmän sodan päättymisen myöhästyneenä loppunäytöksenä. Autoritaariset, suurelta osin Neuvostoliiton tuesta aiemmin nauttineet hallinnot kaatuisivat vihdoinkin. Toki muutosvaatimukset eivät rajoittuneet yksin arabisosialistiseen leiriin, mutta ehkä näkyvimmät vaikutukset protesteilla oli Syyriassa ja Libyassa. Pitkittyneiden konfliktien riivaamissa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa suoranaisena onnistumisena voi pitää lähinnä Tunisiaa. Ongelmat ovat seurausta toisaalta paikallisista tekijöistä, mutta myös läntisen politiikan tempoilevuudesta ja ulkopuolisten toimijoiden – ensisijaisesti Venäjän – pyrkimyksestä käyttää levottomuutta oman geopoliittisen vaikutuspiirinsä vahvistamiseen.

Lähi-idän valtioista monet ovat voimakkaan sektaarisia, korruptoituneita sekä vailla demokraattista perinnettä, mikä tekee vakaiden instituutioiden pystyttämisestä hankalaa ja altistaa aseellisten konfliktien jatkumiselle. Kun länsimaat eivät alusta saakka halunneet selkeästi asettua Syyrian demokraattisen opposition vaatimusten puolelle, alaa valtasivat ääriliikkeet ja pettymys. Joe Bidenin hallinnon ulkopoliittinen kaarti onkin suurelta osin tunnustanut Barack Obaman Syyria-politiikan virheelliseksi: Obaman punaisen viivan kemiallisten aseiden käytöstä pani täytäntöön vasta Donald Trumpin hallinto iskiessään kahdesti Shayratin lentotukikohtaan Tomahawk-ohjuksilla. ”Abu Ivanka” sai ylistävää kiitosta ympäri arabimaailmaa.

Aleksei Navalni.

Vuoden 2021 alussa länsi saattaa olla vielä suuremman haasteen edessä. Venäjältä toisen mielenosoitusviikon aikana kantautuneet kuvat ovat häkellyttävän samankaltaisia kuin Valko-Venäjältä elokuussa taltioidut otokset. Tämän ei tarvitse tarkoittaa, että sen enempää Vladimir Putinin kuin Aljaksandar Lukashenkan hallinto olisi kaatumassa välittömästi, mutta vakavien ongelmien edessä aiemmin yllättävän suurta suosiota tai ainakin hyväksyntää kansansa keskuudessa nauttineet regiimit ovat. Lukashenka menetti suurelta osin hallintoonsa hyväksyvästi suhtautuneen vanhemman väestön tuen antamalla turvallisuusorgaaniensa pamputtaa, kiduttamaa ja raiskata näiden lapsia sekä lastenlapsia. Putin saattaa julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan hyvinkin olla toistamassa saman virheen.

Valko-Venäjän ja Venäjän protestiliikkeet ovat kovaa vauhtia integroitumassa yhdeksi itäslaavikevääksi. Omissa kotimaissaan yhteisten tavoitteiden eteen taistelevat mielenosoittajat ymmärtävät kohtalonyhteytensä tiiviyden: Lukashenka tuskin pysyisi vallassa viikkoakaan ilman Kremlin tukea. Samalla läntisiin tiedostusvälineisiin levitetään johdonmukaisesti sylttytehtaalta löyhkäävää informaatiota siitä, kuinka ”Aleksei Navalni ei ole Putinia parempi”.

Epäilemättä mielenosoittajien joukossa on monenlaista väkeä – aivan kuten itäisen Euroopan vapautusliikkeisiin osallistuneista kaikki eivät olleet täysiverisiä demokraatteja ja arabikevät inspiroi liikkeelle myös kovan linjan islamisteja.

Sunnuntaimielenosoitus Valko-Venäjällä syyskuussa 2020.

Kuitenkin varmin tapa ajaa mahdollisesti väkivaltaiseksi äityvä tilanne lopulliseen kaaokseen on esittää osapuolet toistensa kaltaisina: epävakaus saattaa luonnollisesti pidemmällä tähtäimellä johtaa siihen, että ääriajattelijat kaappaavat oppositiotoiminnan itselleen. Toistaiseksi tällaisesta ei kuitenkaan ole merkkejä Venäjällä ja vielä vähemmän Valko-Venäjällä.

Jos itäslaavikevät toden teolla pyörähtää käyntiin, ei toisteta arabikevään virheitä.

Share This