Kun sotilaat ottavat vallan

Vuoden alussa sotilaat kaappasivat vallan Myanmarissa. Viime syksynä sodan hävinneessä Armeniassa sotilaat ajautuivat törmäyskurssille maan pääministerin kanssa. Myös siellä leijuu tätä kirjoittaessani ilmassa vallankaappauksen uhka.

Toisin kuin tästä voisi päätellä, ovat sotilasvallankaappaukset kuitenkin käyneet itse asiassa yhä harvinaisemmiksi. Vuosina 1946–2017 maailmassa tehtiin 225 onnistunutta vallankaappausta. Vuoden 2000 jälkeen vallankaappauksia on ollut keskimäärin vain kerran vuodessa, kun kylmän sodan huippuvuosina niitä tehtiin keskimäärin viisi vuodessa!

Vallankaappausten huima vähentyminen johtuu kylmän sodan jälkeen nähdystä myönteisestä demokratiakehityksestä. Nykyajan vallankaappaustilastoissa Afrikka on yliedustettu. Siellä myös demokratia on edennyt hitaammin kuin muualla maailmassa.

Vuoden 2020 elokuussa sotilaat kaappasivat vallan Malissa. Viime vuosikymmenen eniten huomiota osakseen saaneet vallankaappaukset olivat kuitenkin Zimbabwen ja Egyptin sotilasvallankaappaukset. Vuonna 2013 sotamarsalkka Abdel Fattah al-Sisi kaappasi vallan Egyptissä ja syrjäytti Muslimiveljeskunnan vallasta. Vuonna 2017 Zimbabwen armeija syrjäytti pitkäaikaisen vasemmistolaisen hirmuhallitsijan Robert Mugaben

Onko sotilasvallankaappaus siis sittenkään aina huono asia? Lähtökohtaisesti kyllä. Mutta ei aina. Sotilasvallankaappauksilla on ansaitusti kolkko maine. Historiassa on kuitenkin myös sotilasvallankaappauksia, jotka on otettu vastaan ilolla niiden tapahtumapaikalla ja yleensä vapaassa maailmassa.

Vuoden 1974 nuorten upseerien neilikkavallankumous päätti diktatuurin Portugalissa. Vuonna 1999 kenraali Pervez Musharrafin valtaannousua sotilasvallankaappauksella juhlittiin aidon spontaanisti pakistanilaiskaupunkien kaduilla. Myös edellä mainittua Zimbabwen Mugaben syrjäyttämistä pidettiin kaikkialla maailmassa, erityisesti entisessä Rhodesiassa, ennemminkin positiivisena kuin kielteisenä uutisena.

Sotilasvallankaappauksien moraalisessa arvioinnissa keskeistä onkin, keneltä sotilaat vallan riistävät. Neilikkavallankumouksen ja Zimbabwen tapauksissa sotilaat riistivät vallan diktaattoreilta, jolloin kaappauksiin suhtauduttiin kansainvälisesti ymmärryksellä. Sitä kielteisemmäksi suhtautuminen muuttuu, mitä demokraattisemmin valituilta johtajilta sotilaat vallan riistävät.

Ongelmallista kuitenkin on, että usein vallananastuksiin merkittävänä syynä on nimellisesti demokraattisen järjestelmän sisäinen huteruus. Vaaleissa valitut vallanpitäjät palvelevat näennäisdemokraattisissa, kehittymättömissä maissa demokratian ja koko kansan sijasta usein yksin eturyhmäänsä, heimoaan tai klaaniaan, joka on äänestyspäivänä paimennettu vaaliuurnille pakolla, vetoamalla etniseen solidaarisuuteen tai lupauksin siitä, että poliitikko kahmii valtaa ja varallisuutta juuri ”omalle” väestönosalle.

 

Kronstadtin pakolaisia saapuu Koivistoon. Kuva: Museovirasto



Valtaan päästyään tällaiset vallanpitäjät osoittautuvat korruptoituneiksi, silmittömän ahneiksi ja röyhkeiksi kleptokraateiksi. Oikea demokratia ei ole enemmistön valtaa vaan suojelee vähemmistöjä ja pitää huolen, että oppositiollakin on mahdollisuus nousta valtaan.

Useissa kehittyvissä maissa asevoimat muodostavat kuitenkin surkeimmillaan jopa ainoan aidosti kansallisen instituution. Upseerikunta saattaa edustaa maan koulutuksellista eliittiä, ja sillä voi olla esimerkiksi upseerivaihto-ohjelmien ja kansainvälisten rauhanturvatehtävien kautta tavallista väestöä laajempi kansainvälinen verkosto.

Sotilasvallankaappausten kuten muidenkin väkivaltaisten tai väkivallan uhkaan nojaavien vallankumousten keskeisin kompastuskivi on kuitenkin kysymys vallasta luopumisesta ja paluusta demokratiaan. Vaikka vallan kaapanneet sotilaat muodostaisivat kuinka valistuneen diktatuurin, kuuluu kysymys silti: miten maahan voi syntyä vastuullinen poliittinen eliitti, jolle palauttaa valta, jos valta on harvojen käsissä?

Sitä paitsi hyvää tarkoittavatkin vallankumoukset ja vallankaappaukset tahtovat useimmiten syödä lapsensa, eikä valistuneita diktaattoreja tungeksi historian näyttämöillä. Valta on kuin alkoholi. Kyllä se joillekin sopii, mutta aina vain kohtuullisesti nautittuna. Liikaa ja liian kauan nautittuna ei kovimmallekaan soturille.

 


 

Lue lisää asiantuntijoiden analyysia eilisestä, nykyhetkestä ja huomisestakin Suomen Sotilaan numerossa 2/2021.

Lehti on myynnissä hyvinvarustetuissa lehtipisteissä 4.6. saakka.

Tilaa Suomen Sotilas -lehti kotiisi: www.suomensotilas.fi/tilaa

Avainsanat: ,

Share This