Ministeriö pimitti oikeuskanslerinimityksen taustat

Allekirjoittaneen Suomen Sotilaan blogissa tuotiin eilen esiin kansalliseen turvallisuuteen pohjautuva tarve selvittää Tuomas Pöystin oikeuskanslerinimityksen taustat. Se nimittäin ajoittuu vuosia jatkuneen kansainväliseen asekauppaan, juridiseen ja poliittiseen kiristykseen, terrorismiin sekä venäläis- ja irakilaisliikemiesten toimintaan liittyneiden epävakautustoimien kronologiseen alkupisteeseen, sattumaa tai ei.

Erityisesti tällaisina aikoina oikeuskanslerin tulisi olla toiminnassaan luotettava ja johdonmukainen, sillä valtion instituutioiden kohdatessa ulkoista painetta niihin kohdistuva puolueeton valvonta on äärimmäisen tärkeää. Nyt asiasta on jäänyt epäilys, joka jo puhtaasti avoimuuden nimissä tulee korjata.

Valtioneuvoston linna.

Tiettävästi oikeusministeriö on kuitenkin kieltäytynyt luovuttamasta professori Veli-Pekka Viljasen nimitysehdotusta koskevia asiakirjoja niitä pyytäneelle yritystutkija Raija Virralle. Ministeriön mukaan kyseessä eivät olleet julkisuuslain 5 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, sillä asia ei edennyt valtioneuvoston yleisistuntoon. Virta toteaa kuitenkin asian tultua esitellyksi oikeusministeri Jari Lindströmille ja päätöksestä ilmoitetun muille hakijoille, joten Helsingin hallinto-oikeuden vahvistama päätös on vähintäänkin kummallinen.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Eilinen, Pöystin nimitystä ja sen jälkeen tapahtuneita asioita koskeva blogiteksti tuotti kirjoittajalle paljon palautetta, joka eräiden poliittiseen eliittiin kuuluvien ihmisten perusteettomia ölähdyksiä lukuun ottamatta oli positiivista. Joillekin vaikutti kuitenkin jääneen epäselväksi, miksi asia on tärkeä.

Lyhyt vastaus on, että valvonnan puute mahdollistaa ulkoisen vaikuttamisen ja jopa nk. harmaan vaiheen operaatiot, joilla kohdemaata voidaan pehmittää sotilaallisen aggression tai muun epävakauttamistoimen helpottamiseksi. Artikkelissa mainittu Daphne Caruana Galizian tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka helposti – hänen poikansa Matthew’n sanoja käyttäen – ”muutamat henkilöt saattoivat ottaa haltuunsa EU-maan valtiokoneiston ja tehdä siitä itseään hyödyttävän merirosvolaivan”.

Suomen lähihistoria olisi hyvinkin saattanut muodostua toisenlaiseksi, jos esimerkiksi Anneli Puura-Märkälän Rosenholz-aineiston sisältöä koskevaa muistiota ei olisi arkistoista ”kadotettu”. Syylliset ovat edelleen vapaalla.

Share This