Vapaus

Se on lähellä. Maa, jossa ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet ovat vain harvojen haave. Oppositiojohtajille syötetään myrkkyä, ja toisinajattelija ammutaan kotiovelleen. Maanpakolaiset saavat luodin tai myrkkyä istuessaan ravintolassa.

Vapautta tavoittelevien naapurimaiden ja entisten alustalaisten asioihin sekaannutaan väkivallan uhalla ja aseellisen hyökkäyksin. Autoritaarisia nukkehallituksia tuetaan taloudellisesti ja sotilaallisesti, vaikka oma infrastruktuuri ja talous ovat jo kuralla.

Meillä, tuon murheen maan naapurissa, vapautta on kestänyt jo yli vuosisadan, vaikka naapurimme on sen yrittänyt aina kiistää. Autoritaarisen suurvallan ja voittajan oikeudella. Solmimme naapurimme kanssa toiveikkaan rauhan Tartossa päivälleen sata vuotta sitten. Mutta ei pala paperia taannut rauhaa. Vapaus piti turvata asein. Ja on pitänyt.

Syksyllä 2020 kotimaista mediaa seuratessa voisi kuitenkin saada välillä kuvan, että Suomessa olisivat asiat jotenkin aivan erinomaisen huonosti. Mutta niin pitääkin olla. Vapauteen kuuluu nimittäin myös vapaus valittaa, vaatia muutosta ja pientenkin epäkohtien korjaamista. Vapaus olla myös väärässä joutumatta tuomituksi väärin ajattelusta ja ainoan oikean totuuden kyseenalaistamisesta. Vapaus kyseenalaistaa myös tieteelliset totuudet. Tieteellinen totuus on nimittäin sellainen totuus, jota voi ja pitää myös kyseenalaistaa ja joka myös voidaan kumota, kun on riittävät tieteelliset perusteet siihen. Naapurimme historiasta tuttu ja joitakin Suomessakin taas viehättävä versio tieteellisestä maailmankuvastahan on toinen, sitä ei saa kyseenalaistaa. Tieteellistä totuuden irvikuvaa tulisi aina varoa. Se uhkaa vapauden peruskiveä – sananvapautta. Vapautta olla sinun tai minun mielestä väärää mieltä tai tyhmä. Vapautta erehtyä ja tehdä virheitä. Vapautta ajatella toisin. Vapautta muuttaa mieltään.

Kun vapautta on nautittu näin pitkään, siitä näyttää tuleen itsestäänselvyys. Ihminen kun osaa arvostaa liian usein sitä, mitä oli, vasta kun on sen menettänyt. Varsin usein demokratian ja vapauden kyseenalaistajat ovatkin kovin historiattomia. Kansakunta ilman historiaa on kansakunta vailla tulevaisuutta. On helppo huutaa vahvaa johtajaa tai anarkiaa tasavallan tilalle ymmärtämättä mistä luopuisi. Käsittämättä menneisyyttä tai edes sitä, miten lähellä meitä on yhä paikkoja, joissa kansalaisen henkikään ei ole minkään arvoinen vapaudesta puhumattakaan.

Niinpä liian monen vasemmalla ja oikealla kuulee tänään halveksivan ääneen tasavaltaa, vapautta, sen ilmenemismuotoja ja perusteita: sananvapautta, liberaalia demokratiaa ja markkinataloutta. Turvallisuutta, työtä, taloudellista hyvinvointia ja puolustuskykyä vapauksien takaamiseksi. Nämä ovat toistaiseksi taanneet hyvinvoinnin ja tasa-arvoiset mahdollisuudet tavoitella onnea ja menestystä. Siis yksilön vapauden. Sen loppujen lopuksi kovin herkän, hauraan ja korvaamattoman arvokkaan jokapäiväisen oikeuden, mikä meillä kaikilla täällä lännessä vielä on. Vapauden, jonka saavuttamiseksi moni valkovenäläinen, hongkongilainen tai syyrialainen on valmis kuolemaan joka päivä. Myös vapauden mölytä vapauden menettämisen puolesta. Vapauden, jonka puolesta sinun, minun ja meidän pitäisi olla valmis tekemään joka päivä töitä. Vaikka olisimme kuinka eri mieltä tavasta, jolla se ylläpidetään. Muuten päivä, kun vapautta ei enää ole, voi olla yllättävän lähellä.

Siitä tämänkin lehden teossa sinulle on kyse. On ollut jo yli sata sodan ja rauhan vuotta. Vapaasti.

jaakko.puupera(at)suomensotilas.fi


Jutun pääkuva: Valko-Venäjän turvallisuusjoukkoja eristämässä mielenosoittajia elokuussa 2020, Kuva: Homoatrox – Own work, CC BY-SA 3.0

Avainsanat: , , ,

Share This