Saksalaisten kauttakulun alusta 80 vuotta

Tänään 22. syyskuuta tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä kun Saksan asevoimat aloittivat kauttakulun Suomen alueen halki Pohjois-Norjaan. Asia oli pidetty vain pienen päättäjäpiirin tiedossa ja moneen kertaan toistetun tarinan mukaan Vaasan poliisimestari olisi soittanut läänin maaherralle ja tämä sisäministerille, joka ei tiennyt asiasta mitään. Vasta sisäministerin soitto pääministeri Risto Rytille toi vastauksen, näin Saksan kanssa on sovittu. Oli tarina totta tai ei niin joka tapauksessa Vaasassa laivoista purkautui Luftwaffen sotilaita ja näillä oli matka pohjoiseen.

Jutun alku oli Saksan erityislähettiläänä Suomeen 17. elokuuta 1940 tulleen everstiluutnantti Joseph Veltjensin tapaaminen marsalkka Mannerheimin kanssa seuraavan päivän iltana. Veltjensillä oli kaksi asia, toisaalta suuri asekauppa jossa Saksa myisi Suomelle merkittävän määrän panssarintorjunta-aseita ja kenttätykistöä, toisaalta saksalaisten sotilaiden kauttakulku Pohjois-Norjaan. Asekauppa ratkesi Mannerheimin valtuuksilla ja päätöksellä saman tien, mutta kauttakulku oli siksi poliittinen asia, että Marski siirsi sen pääministeri Rytille. Tässäkin syntyi viimeistään 19. elokuuta myönteinen päätös ja pyörät lähtivät pyörimään.

Kauttakulusta päätettiin mitä ilmeisimmin hyvin pienessä piirissä, mutta siitä olivat tietoisia ainakin siis Mannerheim, Ryti, ulkoministeri Rolf Wittig, puolustusministeri Rolf Walden sekä asekaupan bulvaanina käytettävän Dahlberg & Hilbert -agentuurifirman johto. Myös muita ainakin Veltjensin Suomen matkasta tietoisia näyttää olleen muitakin.

Merkillepantavaa on, että sen kummemmin Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa kuin valtioneuvostoakaan ei päätöksenteossa kuultu eikä niille asiasta ilmoitettu. Presidentti Kyösti Kallion osuus päätöksenteossa on myös jäänyt pimentoon. Tietoa joka tapauksessa jaettiin säästeliäästi, valtioneuvosto sai tietää, että  kauttakulusta oli sovittu vasta kaksi päivää sen alkamisen jälkeen eli virallisesti 24. syyskuuta.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä sekä historiantutkimuksessa on kovasti pyöritelty sitä, ketkä tiesivät ja ketkä päättivät. Päätöksessä on nähty ensimmäinen kohtalokas askel, joka vei lopulta Suomen Saksan rinnalla jatkosotaan. Kyseessä on jälkiviisauden sävyttämä pohdinta, vuoden 1940 päättäjät eivät tietenkään nähneet tulevaisuuteen tai arvanneet Hitlerin aikomuksia. Toki he varmasti näkivät, että demokratian muotoja rikottiin, mutta maahan oli katastrofaalisen sodan jälkeen edelleen poikkeustilassa. Ratkaisuja niin asekaupan kuin kauttakulunkin kannalta tehtiin tilanteessa, jossa Suomen ystävät olivat todella vähissä ja mm aseistuksesta huutava pula.

Syynä asian pitäminen pienen piirin tiedossa oli saksalaisten eli käytännössä Adolf  Hitlerin vaatima asioiden ehdoton salaaminen, mitä hän itse toteutti jättämällä oman ulkoasianhallintonsa pimentoon ja operoimalla Luftwaffen johtajan Hermann Göringin ja tämän lentäjätoverin Veltjensin kautta. Saksalle ehdotukset Suomelle olivat sikäli pimennossa pidettäviä, että sitä sitoi edelleen Neuvostoliiton kanssa tehty sopimus etupiireistä, joissa Suomi oli Neuvostoliiton reviiriä.

Asekauppaa olen jo aikaisemmassa jutussani käsitellyt eli ei siitä tässä yhteydessä sen enempää. Saksalaisten kauttakulku oli asekaupan kuljetuksille loka-marraskuussa 1940 kuitenkin mitä mainioin peite, Vaasassa puretut kymmenen aselaivaa hukkuivat saksalaisten noin 5500 miehen ja 700 ajoneuvon kuljetusten sekaan.

Vaasaan ja myöhemmin Ouluun rantautuneet saksalaiset olivat ilmavoimien, Luftwaffen, väkeä ja saattaa olla että tämän tehtävän Veltjensille antoi Göring, jonka intressissä asia enemmän oli kuin Hitlerin. Olen koittanut etsiä tietoa Norjaan kuljetetuista Luftwaffen yksiköistä, mutta en ole toistaiseksi täsmällistä tietoa löytänyt. Kyseessä näyttää olleen ilmatorjuntatykistöä ja eräiden kirjoitusten mukaan myös kenttätykistöä, vaikka sitä ei käsittääkseni tuossa vaiheessa sotaa vielä Luftwaffen repertuaariin kuulunut. Suomalaisten kannalta sotilaiden laatu oli yhdentekevä, saksalaisten tulo maan kamaralle oli signaali, joka Neuvostoliiton johdossa huomattiin, vaikka se ei virallista vastalausetta heiltä koskaan aiheuttanutkaan. Kauttakulkua hekin harjoittivat Suomen poikki vuokrattuun Hankoon ja samantapainen kauttakulkusopimus oli Ruotsin ja Saksan välillä.

Suomen johtajien tehtyä periaatepäätöksensä oli edessä yksityiskohtien sopiminen. Tässä tehtävässä Suomesta lähetettiin Saksaan kenraalimajuri Paavo Talvela ja everstiluutnantti M. K. Stewen. Talvela oli Mannerheimin luottomiehiä ja Jäämeren satamasta Liinahamarista liikennettä hoitavan Petsamon Liikenne Oy:n johtokunnan puheenjohtaja eli tilaisuudessa johtaa yhteistyötä samoille teille tulevien saksalaisten kanssa. Talvela ja Stewen neuvottelivat Luftwaffen edustajien kanssa Berliinissä elokuun lopulla ja kauttakulun tekninen sopimus allekirjoitettiin 12. syyskuuta Helsingissä, allekirjoittajina Pääesikunnan puolelta em. everstiluutnantti M. K. Stewen ja Luftwaffen puolelta majuri Ochs. Allekirjoittajien status jo kertoo että kyseessä ei ollut mikään valtiosopimus vaan yksityiskohtia määrittelevä sopimus kauttakulun toimeenpanosta. Varsinaista valtiosopimusta ei koskaan tehty, kauttakulun osalta Suomesta Berliiniin lähettiläs T. M. Kivimäelle lähetetty yksinkertainen sähke “Jaa” riitti. Saksalaisilla ei liene ollut halua tehdä kirjallista sopimusta, joka voisi tulla Neuvostoliiton tietoon

Stewen tuli tämän jälkeen johtamaan suoraan yleisesikunnan alaista kauttakulkuliikenteen järjestelytoimistoa, Talvea keskittyi suurempiin asioihin

Sopimuksen mukaan Luftwaffen henkilöstöä kuljetettaisiin kolmessa erässä yhteensä noin 5500 miestä ja noin 700 ajoneuvoa. Ensimmäinen kuljetus saapuisi Suomeen 22.9. ja toinen 10 päivää sen jälkeen. Purkauspaikkoja oli kaksi, henkilöstölle ja ajoneuvoille Vaasa, pelkälle henkilöstölle myös Oulu. Saksalaiset järjestäisivät oman etappiorganisaation, mutta suomalaiset siis toimittaisivat junat ja varaisivat mm. Vaasaan majoituksen 500 miehelle, Rovaniemelle ja Ivaloon miehistötelttoja kumpaankin 1500 miehelle. Myös monista muista yksityiskohdista sovittiin, mutta koko sopimuksen toistaminen tässä lienee tarkoituksetonta.

Jutun pääkuva: Saksalaisia Vaasassa. Kuvia saksalaisista kauttakulun ensimmäisissä aalloissa syyskuussa ja lokakuussa 1940 on ollut yllättävän vaikeaa löytää ja voi olla että tämä ajoittuu myöhemmäksi Kuvan miehet ovat asepukujen perusteella Luftwaffea, huomion arvoista on että tässä marssitaan ilman aseita. Suomalaisten vaatimus oli, että aseet kuljetetaan erikseen lukituissa vaunuissa.

Lopulta saksalaisten liikenne Pohjois-Norjaan tuli samaa etappireittiä käyttäen ja laajemminkin kaikkia aselajeja koskevana jatkumaan aina syksyyn 1944 asti. Myös alkukesästä 1941 Suomeen keskitetyt saksalaiset joukot käyttivät samoja satamia ja reittejä keskityskuljetuksiinsa ja huoltoonsa. Vastakkaiseen suuntaan kulki puolestaan lomalaisia, vaihdettavia joukkoja ja haavoittuneita. Useimpiin saksalaisten kannalta merkittäviin suomalaissatamiin syntyi pysyviä parakkileirejä, “pikku-Berliinejä”, etappihenkilöstöä ja matkalaisia varten.Kenraalimajuri Paavo Talvelan rooli kauttakulun neuvotteluissa oli olennainen. Hän tiesi sekä asekaupasta että kauttakulkuun suostumisesta ensimmäisten joukossa. Talvelan monipuolista kokemusta ja taitoja tarvittiin Saksan suuntaan toistuvasti. SA-Kuva.Everstiluutnantti M. K. Stewen allekirjoitti kauttakulun teknisen sopimuksen ja johti kauttakulkutoimistoa. Hän oli talvisodassa Ryhmä Talvelan esikuntapäällikkö eli luonnollinen valinta Talvelan kakkosmieheksi. Jatkosodan ajan Stewen oli Suomen sotilasasiamies Tukholmassa. SA-Kuva.

 

Avainsanat: ,

Share This