Sikojenlahden maihinnoususta 60 vuotta

Sikojenlahden maihinnousu Kuubaan huhtikuussa 1961 lienee mittavimpia täysin epäonnistuneita Yhdysvaltain organisoimia sotilasoperaatioita. Maihin noussut kuubalaisista koottu “prikaati” kesti vain pari vuorokautta ennen kuin Fidel Castron joukot olivat lyöneet sen ja ottaneen suurimman osa prikaatista vangiksi.

Kun Fidel Castro Ruiz saapui Havannan tammikuun alkupäivinä 1959 oli valta todella vaihtunut. Jo saman vuoden mittaan ryhdyttiin suurien maaomaisuuksien kansallistamiseen ja haltuunotto laajeni myös teollisuusyrityksiin, kaivoksiin jne. Nämä toimet osuivat voimakkaasti myös amerikkalaiseen omaisuuteen.

Jotakin oli siis tehtävä ja ajan tavan mukaan tekijä oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA, jolla oli kokemusta samankaltaisista tehtävistä eli vallan vaihtamisesta Yhdysvaltain kannalta mielenkiintoisissa maissa lähialueella. Presidentti Eisenhower valtuutti maaliskuussa 1960 CIA:n organisoimaan, kouluttamaan ja varustamaan kuubalaisista sissijoukko. CIA:n tehtävä oli kouluttaa Floridaan tulleiden kuubalaispakolaisten joukosta sissisotilaita Kuubaan. Ajatuksena oli nostaa Kuuban kansaa kapinaan. Miesten koulutus alkoi heinäkuussa 1960 ja paikkana oli tätä varten pystytetty leiri Guatemalassa.

“Gerillojen” koulutus jatkui kesän ja syksyn kunnes konsepti muuttui marraskuussa ja koulutus sekä joukon organisointi muuttui normaalin sotilasoperaation vaatimalla tavalla. Guatemalassa olevasta joukosta tuli “prikaati”, jossa oli kuusi “pataljoonaa” ja vahvuutta maihinnousussa noin 1500 miestä. Lainausmerkkien käyttö tarkoittaa sitä, että käytännössä tämä joukko ei ollut kuin prikaatin runko, sen kolmessa jalkaväkipataljoonassa oli vajaat 200 miestä kussakin ja komppanioissa noin 40 miestä eli ne olivat vain vahvoja joukkueita. Ajatuksena oli että Kuubassa vapaaehtoiset hyökkääjien puolelle siirtyvät miehet täyttävät rivit ja laivoissa olikin aseet ja varusteet noin 4.000 miehelle

Prikaatin käsiaseet ja jalkaväen raskaat aseet olivat ajanmukaisia amerikkalaisia malleja, mutta tykistö ja ilmatorjunta-aseet puuttuivat kokonaan, mukana oli vain raskaita kranaatinheittimiä ja sinkoja. Prikaatin panssarivaunukomppanialla oli viisi M41 Walker Bulldog -panssarivaunua.

Suurin ongelma oli joukon heterogeeninen koostumus. Erän tiedon mukaan siihen olisi kuulunut 135 ammattisotilasta, joiden tausta oli Batistan asevoimissa. Pitkään CIA:n operaatiossa Guatemalassa mukana olleet olivat saaneet koulutusta heinäkuusta 1960, mutta alkuvuoden 1961 aikana joukko kasvoi kolminkertaiseksi ja viimeiset Floridasta värvätyt kuubalaiset tulivat mukaan vain vähän ennen maihinnousun kuljetusten lähtöä eli heidän koulutuksensa oli hyvin vähäinen.

Prikaatia johti vuodesta 1954 ammattiupseerina toiminut kapteeni José Peréz San Román ja kakkosmiehenä toimi niin ikään samana vuonna upseerin uransa aloittanut kapteeni Erneido Oliva. Kumpikin oli aloittanut uransa Kuuban diktaattori Fulgencio Batistan aikana mutta ehtinyt palvella hetken myös Castron aikana,  Kumpikaan ei ollut aikaisemmin komentanut käytännössä komppaniaa suurempaa osastoa, mutta tämä ei lopulta näytä haitanneen, joukot heidän käsissään olivat nimittäin kerrallaan vain pari vahvaa komppaniaa.

Presidentti Eisenhowerin käskemä operaatio esiteltiin 20. tammikuuta 1961 virkaansa astuneelle uudelle presidentille John F. Kennedylle, joka joutui käsittelemään Kuuban ongelmaa toistuvasti alkuvuonna 1961. Lopulta hän antoi luvan toteuttaa tämän operaation, mutta vain sillä ehdolla että siihen ei osallistuisi amerikkalaisia. Guatemalassa oleva prikaati, komeasti “Brigada de Assalto 2506″, sai 9. huhtikuuta käskyn aloittaa siirtymisen laivausta varten.

Prikaati siirrettiin Nicaraguaan Puerto Cabezasiin, jossa sitä odotti maihinnousulaivasto eli neljä ikääntynyttä pientä rahtialusta, Houston, Caribe, Atlántico ja Lake Charles sekä rahtilaivaksi muunnettu LCT Rio Escondido. Itse maihinnousua varten oli kaksi LCI-alusta. Lisäksi oli seitsemän pienempää maihinnousualusta ja 36 moottorivenettä. Maihinnousulaivasto lähti liikkeelle 14. huhtikuuta suuntana Bahia de Cochinos, Sikojenlahti.

Suuri paino hyökkäyssuunnitelmassa oli pantu sille, että Castron ilmavoimat tuhotaan kentilleen ja maihin nousijoilla ei ole pelättävää ilmasta. Tähän tarkoitukseen hyökkääjillä oli 16 kpl kaksimoottorista B-26 “Invader” -pommittajaa. Koneet toimivat Nicaraguasta, josta oli seitsemän tunnin edestakaisen lentomatka. Koneet pommittivat ensimmäisen kerran 15. huhtikuuta aamusta Castron kenttiä. Koneita lensivät kuubalaiset palkkamiehet, amerikkalaisten kouluttajien osallistuminen lentoihin oli kielletty. Alun perin pommituksia oli suunniteltu viisi, mutta Washingtonissa johto supisti ne kahteen, joista jälkimmäinen peruuntui huono sään takia.

Pommituksen vajaalla tuloksella tuli olemaan kauaskantoiset seuraukset koko maihinnousulle. Castron koneita vaurioitui, mutta  CIA:n arvion mukaan Castrolla oli edelleen toimintakunnossa kaksi Invaderia, kaksi Sea Furya ja kolme T-33 -suihkukonetta. Jälkimmäiset kaksi konetyyppiä oli aseistettu 20 mm konetykeillä ja raketeilla.

Kolme suunniteltua maihinnousurantaa, Play Larga (Red Beach), Playa Giron (Blue Beach) ja siitä 20 km idempänä Cienfuegosin suunnalla oleva Green Beach, olivat keskellä laajaa suovyöhykettä ja niiltä kulki poispäin pohjoiseen ja itään vain kolme tietä. Ajatus oli hoitaa maihinnousu yllätykseen perustuen pimeän aikaan yöllä. Poliittinen suunnitelma oli, että prikaatin vallattua riittävästi tilaa Floridasta siirretään paikalle valmiina oleva kuubalaisista koottu pakolaishallitus, joka pyytää Yhdysvaltain apua.

Jutun pääkuva: Playa Larga tänään. Ranta on yllättävän pieni, etualalla betonibunkkeri, josta ei ole varmuutta oliko se paikallaan jo 1961 maihinnousun alkaessa 17. huhtikuuta.

Maihinnousulaivasto saapui Sikojenlahdelle yöllä 16. huhtikuuta ja jakautui pohjoiseen Playa Largaan menevään kapteeni Olivan johtamaan joukkoon, jossa olivat 2. ja 5. pataljoona aluksina LCI Barbara J, Houston ja maihinnousualuksia. Lähemmäs lahden suuta Playa Gironiin jäivät prikaatin päävoimat eli 3., 4. ja 6. pataljoona kapteeni San Románin johdolla, aluksina LCI Blagar, Rio Escondido, Caribe, Atlántico, Lake Charles ja maihinnousualuksia.

Jo lähestyttäessä rantaa prikaatin johtajille selvisi, että tiedustelutiedot olivat väärässä. Kyseessä ei ollut asumaton seutu vaan rannassa näkyi runsaasti valoja ja rakennuksia. Rantoja tutkittaessa selvisi, että kyseessä eivät suinkaan olleet loivia hiekkarantoja ja ideaaleja paikkoja maihinnousulle, vaan kivisiä ja terävän korallin peittämiä. Ennen rantaa oli koralliriutta, joka tuntuvasti vaikeutti maihinnousua, miesten ja ajoneuvojen oli rantauduttava suunniteltua ulompana ja varusteita oli kuljetettava työläästi vedessä kantaen tai pienillä veneillä.

Playa Largassa maihin nousi ensin paremmin koulutettu 2. pataljoona, joka ryhtyi laajentamaan sillanpäätä pohjoiseen, Playa Girónissa 3. pataljoona saatiin maihin pimeydessä, mutta raskasasepataljoonan ja moottoroidun pataljoonan panssarivaunujen ja kuorma-autojen osalta jouduttiin odottamaan valoisaa.

Castro Havannassa näyttää saaneen tiedon maihin noususta kolmisen tuntia sen alkamisesta. Hänen reaktionsa hälyttää lähellä olevia vakinaisia joukkojaan ja alueellista miliisiä sekä käskeä pienet ilmavoimansa hyökkäämään heti aamun koitteessa.

Aamu ja valo helpottivat kaluston purkamista laivoista, mutta se toi paikalle myös Castron ilmavoimat, jotka alkoivat häiritä toimintaa. Invaderit, Sea Furyt ja T-33-suihkukoneet hyökkäsivät aluksia vastaan. Playa Largassa Houston sai rakettiosuman ja vuodon, jonka johdosta kapteeni ajoi sen lahden länsirantaan mukanaan huonosti koulutettu 5. pataljoona, joka ei ottanut osaa taisteluihin.

Vielä pahemmin kävi Playa Girónissa, jossa Castron Sea Fury sai rakettiosuman Rio Escondidoon, joka räjähti vieden mukanaan maihinnousun kymmentä ensimmäistä päivää varten tarkoitetut ampumatarvikkeet, muonan, ja prikaatin tärkeimmät viestivälineet.

Kahden aluksen menettäminen käytännössä sinetöi maihinnousujoukon kohtalon, se kärsi hyvin nopeasti pulaa kaikesta ja tilannetta pahensi entisestään suurempien alusten, Barbara J:n ja Blagarin vetäytyminen rannasta lentokoneiden ulottumattomiin

Prikaatin miehet kestivät lopulta vain kolmisen päivää ylivoimaa vastaan, ilman ampumatarvikkeita ja ruokaa sillä ei ollut mahdollisuuksia. Luvattua huoltoa ei öisin tullut eikä ilmatukea päivisin. Amerikkalainen laivasto-osasto oli lähivesillä mutta ei puuttunut taisteluun, koska Kennedy ei antanut siihen lupaa.

Playa Largan joukot vetäytyivät käytännössä lyötyinä ja raskaiden aseiden ampumatarvikkeet ammuttuaan 19. huhtikuuta iltapäivällä ylivoiman edessä Playa Girónille. Puolustus lakkasi sielläkin vielä samana päivänä, ja joukot hajaantuivat suunnaten rantaan tai soille. Suurin osa prikaatin miehistä jäi heti tuoreeltaan vangiksi

Maihinnousun epäonnistuminen oli tavattoman suuri arvovaltatappio Yhdysvalloille ja vastaavasti erittäin merkittävä propagandavoitto Castrolle. Kuuba otti voitostaan kaiken hyödyn irti ja samalla taistelusta tehtiin kansallinen ylpeyden aihe, joka on käsitteenä kantanut tähän päivään asti. “Girón” (lausutaan “hiron”) on Kuubassa yhtä kuin imperialismin tappio, vallankumouksen ja sosialismin voitto.

Prikaatista kaatui 118 miestä, vangiksi jäi luotettavimmalta tuntuvan tiedon mukaan 1180 miestä, mukana myös kahden tuhoutuneen kauppalaivan miehiä.

Castron omien joukkojen tappioista taas on vaikea saada selvää. Castro itse on maininnut tappioiden olleen noin 150 kaatunutta, vastapuoli puhuu 1250 kaatuneesta itse taisteluissa, 400 haavoihinsa kuolleesta ja yli 2000 haavoittuneen. Jotkin lähteet esittävät haavoittuneita ollleen jopa 4000.

Prikaati jäi siis melkein kokonaisuudessaan Castron vangiksi ja sen miehiä vastaan käynnistettiin oikeudenkäynti maaliskuun lopulla 1962.

Castro vaati Yhdysvaltoja jotenkin kompensoimaan aiheuttamansa vahingot ja  konkreettisen muodossa haluttiin 500 telaketjutraktoria, joille laskettiin hinnaksi 28 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Prikaatin miesten vapauttaminen Kuubasta sidottiin tähän vaatimukseen, jota aluksi yritettiin Yhdysvalloissa täyttää mm kansalaiskeräyksen muodossa, mutta se ei onnistunut. Lopulta saatiin aikaiseksi sopimus, jolla Kuubaan toimitettiin yksityisistä lähteistä kerätyllä 53 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla ruoka- ja lääkeapua. Prikaatin miehet vapautettiin vuosina 1962-65

Yhdysvalloissa maihinnousun epäonnistuminen oli shokki presidentti Kennedyn hallinnolle. Kuuba säilyi Kennedyn hallinnon ongelmana, mikä lopulta kärjistyi ns. Kuuban ohjuskriisissä, mutta tämä on eri juttu.

Lue tarkemmin laaja juttu seuraavasta Suomen Sotilaan numerosta.

Yleiskartta maihinnousulaueesta, tilanne maihinnousupäivän aamuna klo 10, jolloin neljä “pataljoonaa” oli jo saatu maihin.Castron miliisille jaetaan aseita Havannassa.

Castro johtamassa maihinnousun lyömistä T-34 -panssarin päällä.Sea Fury Playa Largalla olevassa maihinnousumuseossa.Houston palaa.Kirjoittaja Playa Gironissa, joka on myös kovin pieni ja ahdas ranta. Koska sekin on nykyisellään turismin käytössä näkymät lienevät avarammat kuin huhtikuun 17. päivän aamuna 1961.

Avainsanat: , ,

Share This