Erikoistehtäviin koulutetut kotiutuivat

Erikoistehtäviin koulutetut kotiutuivat

15.9. siirtyi Puolustusvoimista sekä Rajavartiolaitoksesta reserviin erikoistehtäviin koulutetut vajaat pari tuhatta lääkintä-, sotilaspoliisi- sekä esimerkiksi mediavarusmiestä. 23.9. puolestaan kotiutuvat Urheilukoulun 347 vrk palvelleet kesälajien urheilijat sekä...
Petri Hulkko: Maavoimilla menee hyvin

Petri Hulkko: Maavoimilla menee hyvin

Puolustuskeskustelun ilmatilaa on hallinnut HX-hanke joka on näkynyt maamme rajojen ulkopuolellakin. Eilen oli kuitenkin Maavoimien vuoro jossa vanhan sanonnan mukaan useimmat palvelevat. Medialle nykytilaa sekä tulevaisuutta esitteli Helsingissä Maavoimien komentaja...
Maanpuolustustahdon mittareissa korjattavaa

Maanpuolustustahdon mittareissa korjattavaa

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) julkisti uusimman mielipidekyselynsä 29.1.2020. Kyselyn sisältö on perinteinen, ja sen tulosta kohdellaan kansalaisten maanpuolustustahdon virallisena mittarina. Saatua tulosta verrataan edellisen vuoden tulokseen ja...
Osaajat

Osaajat

Osaaminen on turvallisuuden peruskivi. Sen lisäksi tarvitaan tahtoa ja taloudellisia resursseja. Nykymaailmassa taloudellisia resursseja syntyy tehokkaimmin osaamisen kautta. Osaaminen on tuottavuuden avain, ja ilman tuottavuutta ei ole turvallisuutta. Viime aikoina...