Viekö Sanna Marin Suomen Natoon?

Iltalehden Lauri Nurmen sekä Juha Ristamäen tekemä tasavallan presidentti Sauli Niinistön haastattelu, eräät valtionpään aiemmat lausunnot, pääministeri Sanna Marinin viimeaikaiset kommentit koskien niin Aleksei Navalnia kuin Kiinan ihmisoikeusloukkauksia, valtioneuvoston virallinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko sekä sotilas- ja siviilitiedustelun parissa työskentelevien tahojen aiempaa suorasanaisemmat lausunnot ovat varsin lyhyessä ajassa muuttaneet Suomen julkista keskusteluilmapiiriä ja itseymmärrystä dramaattisesti.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin.

Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin ja Carl Haglundin aikana Suomessa oli kyllä varsin korkeissakin tehtävissä poliitikkoja, jotka julkisesti puhuivat Nato-jäsenyyden puolesta, mutta olivat haluttomia esittämään sen tarpeelle uskottavia perusteluja – ainakaan ääneen. Suomettumisen aika jätettiin avaamatta, YYA-kauteen ei tehty pesäeroa, strategisten kohteiden lähistöllä toteutettavia maakauppoja tai peiteoperaatioihin soveltuvaa ydinvoimalatyömaata ei nähty ongelmana. Silti Suomen Nato-jäsenyys olisi nimenomaan suoja Venäjän ekspansiota vastaan suomalaisille ja toissijaisesti lähialueen turvallisuutta vakauttava tekijä Baltian maiden puolustuksen vahvistajana. Tämän toi esiin myös Niinistö Iltalehden haastattelussa.

Ämarin lentotukikohta Virossa.

Pääministeri Marinin ja presidentti Tarja Halosen esittämien lausuntojen kontrasti ei voisi juuri olla suurempi: vuosien 2000-2012 valtionpäämme mielestähän Navalnin tapauksessa oli kyse venäläismiesten keskustelutyylistä. Oli Marinin mahdollinen motiivi kommenteilleen kuinka valtapoliittinen hyvänsä, ne legitimoivat pääministerin omassa viiteryhmässä arvopohjaista suhtautumista Venäjään ja Kiinaan, mikä omalta osaltaan luultavasti pehmittää vasemmistoa Nato-jäsenyyden hyväksymisen kannalle. Samalla tavoin Niinistö tuli kuin vahingossa perustelleeksi, miksi maamme tulee olla läntisessä yhteistyössä mukana – sotilasliiton täysjäsenenä tai sitten ei.

Kenenkään kommentteja ei tietenkään tule ottaa sellaisenaan todellisina tahdonilmauksina – etenkään poliitikkojen. Voi kuitenkin olla, että vuosien 2020-2021 vaihde jää historiaan muutaman viikon pituisena jaksona, joka muutti maamme turvallisuuspoliittista asennoitumista pysyvästi. Yleensähän muutokset ovat tapahtuneet varsin nopeasti: niin vuosina 1918 ensin kohti saksalais- ja sitten länsisuuntausta, toisen maailmansodan jälkeen “ystävyyspolitiikkaan” kuin 1990-luvun alussa Euroopan unioniin. Eikä Suomen sodan aikanakaan vuosiksi jääty jahkaamaan.

Share This