Voimaa ja vokottelua

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin tapaaminen Vladimir Putinin kanssa sujui ilman suuria yllätyksiä.

Jää nähtäväksi, saako amerikkalaisten tavoite kahdenvälisen suhteen aiempaa suuremmasta ennustettavuudesta mitään konkretiaa tuekseen. Ainakin Biden pyrki tekemään selväksi rajat, joiden yli ei kyberympäristössä tulisi mennä. Luultavasti samantyyppisiä keskusteluja on käyty myös ydinaseiden suhteen.

Colonial Pipeline, johon kohdistui taannoin venäläisperäinen kyberhyökkäys.

Aluksi voi tuntua, ettei asioilla ole merkitystä suuntaan tai toiseen. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä etenkin ydinaseiden käytöllä vihjailu on ollut keskeinen osa Venäjän työkalupakkia sen pyrittyä (ja ajoittain onnistuttua) lamauttamaan läntistä vastausta eri puolilla suorittamiinsa sotilasoperaatioihin sekä epäsymmetrisiin toimiin.

Mikäli tämä mahdollisuus – yhdessä tuhoisimpien kyberaseiden kanssa – poistetaan suurvaltakamppailun työkalupakista, asetelma muuttuu olennaisesti demokratioita suosivaksi.

Moni onkin kysynyt, miksi Kreml pidättäytyisi ehdoin tahdoin toimista, jotka ovat tähän saakka mahdollistaneet sen menestyksen. Kysymys on aiheellinen.

Tapaamisen alla puhuttiin myös ydinaseita koskevista kysymyksistä, mutta varsinaisten keskustelujen jälkeen ei aiheesta juurikaan annettu tietoa julkisuuteen.

Viime kädessä vastaus riippuu siitä, kuinka uskottavaksi Putin arvioi amerikkalaisten ja eurooppalaisten vastatoimien mahdollisuuden. Tämä on myös asia, josta valistuneet analyytikot ovat keskenään varsin erimielisiä.

Esimerkiksi Valkoisen talon päätös lieventää kongressin hyväksymiä pakotteita Nord Stream II -hankkeen johtohenkilöitä kohtaan on saanut monet kritisoimaan nykyhallintoa jopa edeltäjäänsä pehmeämmäksi Venäjän suhteen.

Näkemys on hyvin yksioikoinen: vaikka pakotteita onkin nyt asetettu vähemmän, Donald Trump ei sellaisten puolesta tikkua ristiin pannut. Nykyinen presidentti puolestaan on käyttänyt tältä osin valtaoikeuksiaan itse ja ilman kongressin vaatimuksia. Näin tapahtui muun muassa Bidenin rajoittaessa Venäjän valtionvelkakirjojen kauppaa.

Sen enempää Trump kuin Biden eivät silti vaikuta olleen valmiita diplomaattiseen kriisiin Saksan kanssa kaasuputken vuoksi. Kuitenkaan edes infrastruktuurin valmistuminen ei vielä tarkoita, että kaasu alkaisi virrata: työkaluja projektin hankaloittamiseen riittää aina vakuutusten ja huoltoyhtiöiden painostamisesta lähtien.

Samanaikaisesti kulissientakainen diplomatia käy kuumana ja Euroopan asettuminen Yhdysvaltain rinnalle systeemisessä kamppailussa Kiinan johtamaa autoritaaristen maiden valtablokkia vastaan näyttää yhä todennäköisemmältä. Tämä on saanut myös Venäjän kutittelemaan länsi- ja keskieurooppalaisten piiloteltua USA-epäluuloa ja ehdottamaan “yhteisen eurooppalaisen talon” kaltaisen vision uudelleenherättelyä.

Toisaalta liennytystä Venäjän kanssa on yritetty perustella tarpeella saada maa Kiinan-vastaiseen rintamaan “pienempänä pahana”.

Ongelma on siinä, että juuri vastaavantyyppinen ajattelu pitkälti loi Kiinan nykyisen aseman, kun maan järjestelmän ongelmia ei sen verraten rauhallisen ja Neuvostoliittoon penseästi suhtautuneen ulkopolitiikan vuoksi haluttu ottaa ajoissa vakavasti. Mikään ei tietenkään ole varmaa, mutta länsi tuskin haluaa tehdä Venäjän suhteen samaa virhettä.

Toisaalta Venäjä ei ole rauhantahtoinen eikä pysy rajojensa sisällä edes Euroopassa. Ukraina, Valko-Venäjän tilanne ja siihen liittyvät uudet pakotteet, paljastuneet Kremlin peiteoperaatiot Euroopassa, vihamielinen propagandavaikuttaminen sekä vakoilutoiminta pitävät huolen siitä, ettei uutta liennytystä ole näköpiirissä.

Angela Merkelin ja Emmanuel Macronin esittämä idea EU-huippukokouksesta Venäjän johdon kanssa sai täystyrmäyksen lukuisten jäsenmaiden taholta. Ehdotus – joka sisälsi myös mahdollisuuden uusien pakotteiden asettamiseen – paljasti ehkä unionin sisäisiä jakolinjoja, mutta ajatuksen tyrmääminen puolestaan osoitti tyhjiksi puheet siitä, että Saksa ja Ranska yksin sanelisivat EU:n ulkopolitiikan.

Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisia irtiottoja jäsenmaat tulevien kuukausien aikana yhteisestä linjasta tekevät. Mikäli eivät tee, Euroopan unionin rooli itsenäisenä maailmanpoliittisena toimijana on taas vahvistunut rahtusen verran.

Share This