Vuotoja ja vaaranpaikkoja

Saksan ja Yhdysvaltain presidentinhallinto ovat päässeet sopuun Nord Stream II -kaasuputken rakentamisen ehdoista.

Amerikkalaiset eivät aio käyttää kaikkia mahdollisia pakoteinstrumentteja erityisesti Ukrainalle riskialttiin hankkeen torppaamiseksi, sillä eivät usko niiden välttämättä kykenevän pysäyttää projektin valmistumista ja toisaalta pelkäävät Saksa-suhteiden kärsimistä.

Joe Bidenin toimissa on logiikkansa. Toistaiseksi sopimuksessa kuitenkin kiinnittää huomiota konkretian puute: noin miljardin dollarin investoinnit uusiutuviin energianlähteisiin Ukrainassa sekä Saksan sitoutuminen ns. Kolmen meren aloitteen (Three Seas Initiative) tavoitteisiin eivät paljon lämmitä pohdittaessa, millä Ukraina korvaa maan budjettiin syntyneen, kaasun transit-maksujen päättymisestä tai radikaalista vähenemisestä aiheutuvan massiivisen loven.

Erityisemmin eivät vakuuta myöskään yleisluontoiset lausunnot siitä, että lisäpakotteisiin on valmiutta, mikäli Venäjä “käyttää energia-asetta” liittolaisia vastaan. Vaikka Saksa ei tässä suhteessa lienekään epäluotettavin mahdollinen takaaja, ei-yksilöidyt sitoumukset ovat aina riippuvaisia poliittisista suhdanteista.

Vladimir Putin (keskellä) yhdessä Saksan entisen liittokansleri Gerhard Schröderin (oikealla) kanssa.

Ennen muuta kyse on kuitenkin Ukrainan asemasta kaasun kauttakulkumaana, joka itsessään on hillinnyt Venäjän sotilaallista aggressiota Kremlin huolehtiessa vientituloistaan ja samalla pakottanut keskieurooppalaiset reagoimaan Moskovan tekemisiin. Nord Stream 2 -putken valmistuttua Ukraina menettää nämä kortit, mikä sitoo maan kohtalon entistä vahvemmin ulkopuolisten toimijoiden varaan siinäkin tapauksessa, että kaasu vielä toistaiseksi maan koillisosan kautta virtaisi. Alueella sijaitsee esimerkiksi maan toiseksi suurin kaupunki, Harkova. Samalla Valko-Venäjän ajautuminen Vladimir Putinin täydeksi vasalliksi lisää sotilaallista painetta lähes koko pohjoisrajan pituudelta.

Toisaalta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenski on vihdoin saanut vahvistetuksi päivämäärän kauan odotetulle Valkoisen talon vierailulle. On mahdollista, että tapaamisen yhteydessä ilmoitetaan merkittävästä lisätuesta Ukrainan puolustuksen vahvistamiseksi.

Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että Zelenskin hallinto on viime viikkoina ottanut merkittäviä askeleita lähentymiseksi Kiinan – oikeastaan Venäjän pääliittolaisen – kanssa. Kehitys tuskin on ollut myöskään Valkoisen talon mieleen.

Kiovassa uskotaan vaikuttavan runsaasti tahoja, jotka eivät panisi pahakseen Ukrainan länsitien katkeamista ja oligarkkivallan vahvistumista. Kiinan kanssa tehtävä yhteistyö sekä reformien pysäyttäminen ovat helppoja tapoja vieraannuttaa länsivallat Ukrainan tukemisesta – etenkin, kun Nord Stream -sopimustakin on perusteltu nimenomaan tarpeella saada Saksa kokonaisuudessaan lähemmäksi Yhdysvaltain Kiina-linjaa ja vähentää maan taloudellis-poliittista riippuvuutta Pekingistä.

Vaikka Saksassakin monet vastustavat kaasuputkea, olisi pakotteiden täysimääräinen voimaansaattaminen saattanut aiheuttaa antiamerikkalaisen kritiikin vyöryn. Tämän mahdollisesti itseään vastaan kääntyvän reaktion estäminen lienee ollut Bidenin hallinnon tavoite.

Neuvotteluvaltteja ei siis ole pelkästään Putinilla. Jääkin nähtäväksi, osaako ja haluaako Zelenski kääntää tilanteen maansa puolustuskyvyn ja pitkän tähtäimen tavoitteiden kannalta positiiviseksi.

Mikäli näin käy, Bidenin-Merkelin paktin aiheuttama mainehaitta voi olla korjattavissa, mutta tämänhetkisen vaikutelman perusteella Valkoinen talo on kärsinyt merkittävän uskottavuustappion Putinin aggression patoajana sekä demokratian globaalina puolustajana.

Julkisuuteen ennen virallista lausuntoa päätynyt sopimuspaketin luonnos vielä vahvistettuakin vähäeleisempi, mutta joskus vuodot aiheuttavat tarpeen viime hetken muutoksille.

Myös Suomessa on ollut vuotoja. Ilta-Sanomien Timo Haapala kertoi keskustavaikuttaja Paula Lehtomäen olevan vahvoilla puolustusministeriön kansliapäällikön tehtävään. Siviilitaustan ja sukupuolen sijaan voi kuitenkin uskoa väitettyyn kenraalikunnan epäluuloon vaikuttavan enemmänkin jätevesiasetuksesta ja Talvivaarasta tunnetun Lehtomäen entinen rooli Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtajana ja “vuoropuhelukutsut” sen jälkeen, kun Venäjän tukemat joukot olivat ampuneet Donbassissa alas siviililentokoneen vuonna 2014.

Opiskelukaveriensa “Neuvostoliitto-Lehtomäkenä” tunteman konkaripoliitikon ura alkoi jo kyseisen valtion romahduksen aikoihin, kuten myös nimityksestä vastaavalla puolustusministeri Antti Kaikkosella. Ehkä molemmat voisivat kertoa, muistavatko noilta vuosilta nuorisopolitiikan piireissä pyörinyttä ja nuoria kykyjä kultivoinutta diplomaatti Pavel Kuznetsovia, joka on avoimesti kertonut kannattavansa Venäjän sekaantumista vieraiden valtioiden asioihin. Nykyisin Kutznezov toimii suurlähettiläänä Tehtaankadulla.

Ainakin vielä 2000-luvun alussa venäläiset kokivat tuolloisen kansanedustajan sen verran luotettavaksi, että Esko Ahon esimieheksi Sberbankissa sittemmin noussut German Gref soitti juuri Lehtomäelle pyyntönään hiljentää suomalaislehtien kirjoittelu koskien maan kaupallisen edustuston tiloihin liittynyttä paritustutkintaa.

Puolustusministeriön päärakennus Helsingin Kasarmitorilla

Amerikkalaisen Hudson -instituutin analyytikko Paul Massaro totesi Nord Stream 2 -putken toimivan hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka alkujaan näennäisen pienenä alkaneet korruptiiviset järjestelyt voivat mahdollistaa hankkeen, joka uhkaa peruuttamattomasti eurooppalaisten turvallisuutta ja jonka toteuttamista juuri kukaan ei enää halua, muttei kuitenkaan kykene tai ole valmis estämäänkään.

Tutkitaan siis päättäjien, viranhaltijoiden ja turvallisuusammattilaisten taustat jatkossa entistäkin tarkemmin.

Share This